Tappiosta huolimatta Susijengin heittolinko luottavaisena Serbian kimppuun

Susijengi hävisi torstaina viimeisen EM-alkulohkon ottelunsa, kun se taipui Puolalle. Seuraavaksi Suomi saa neljännesvälierissä vastaansa kisoissa vakuuttavasti esiintyneen Serbian.
Puola muutti hieman taktiikkaansa toiselle puoliajalle, kun se laittoi entistä enemmän painetta Koposelle ja sitä kautta Suomen hyökkäyspelaaminen tyrehtyi. Puolustuspäässä Suomi oli sen sijaan vaikeuksissa Puolan isokokoisten pelureiden kanssa.
– He käyttivät paikkansa. He pelasivat palloa sisään, joka ottaa meiltä sen yhden apupelaajan pois. Sitten he syöttivät palloa ulos ja sitä kautta he saivat aika paljon heittoja ja saivat sisään myös, Susijengin Sasu Salin mietti ottelun jälkeen.
Salinin mukaan Puola ei päässyt yllättämään, vaan he toteuttivat peliään paremmin.
– Tiesimme millainen joukkue he ovat. Hyvä joukkue ja heillä on hyviä pelaajia. Kyllä tiesimme mitä sieltä on tulossa.
Seuraavaksi Suomi pääsee hengähtämään hetken, kun seuraava koitos on edessä vasta sunnuntaina, kun Suomi aloittaa neljännesvälierät Serbiaa vastaan.
– Kyllähän se auttaa, että saamme nyt kaikki levättyä hyvin. Välipäivän jälkeen pelasimme Bosniaa vastaan hyvän pelin. Ehkä se auttaa ja luottavaisin mielin tästä sunnuntaihin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan