Tapparalla toiveita avainpelaajan saamisesta ratkaisupeliin
Champions Hockey Leaguessa pelataan tällä viikolla neljännesvälierien toiset osaottelut. Suomalaisjoukkueet Tappara ja Lukko pääsevät hakemaan puolivälieräpaikkoja hyvistä asemista. Tappara kohtaa Växjö Lakersin Tampereella tiistaina.
Tappara pelasi viime viikolla Ruotsissa 2-2 -tasatuloksen Växjö Lakersin kanssa. Tamperelaisten päävalmentaja Jussi Tapola povaa tasaista kamppailua myös tällä kertaa.
– Viime kerralla molemmilla oli maajoukkuepelien vuoksi taukoa peleistä ja se näkyi vähän levottomina esityksinä. Uskon, että tällä kertaa pelaaminen paranee, Tapola tuumaa.
Tapola alleviivaa sitä, että sekä Växjöllä että Tapparalla on kova hinku menestyä.
– Molemmat haluavat mennä päätyyn asti. On hienoa, että jo tässä vaiheessa kautta voi kokea kunnon playoff-tunnelmaa, Tapola iloitsee.
Tapparalla on Liigasta alla neljän maalin vierasvoitto Sportista. Sen verran jobinpostia Vaasan vierailu toi, että Kristian Tanus on tiistain kamppailusta sivussa.
– Pieniä toiveita on siitä, että (Joona) Luoto olisi mukana. Hänen tilannettaan seurataan päivä kerrallaan, Tapola kertoo.
Lähde: CHL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti