Tappara-kipparilla vahva luotto: ”Uudet jutut ovat edessä”
Jääkiekkoliigan semifinaalisarjassa Tappara haastaa runkosarjan voittaneen Lukon.
Runkosarjan keskinäiset pelit menivät tasan 2-2, kun molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa.
– Uudet jutut ovat edessä. Lukko on pelannut hienon kauden ja osoittanut vahvuutensa. Nyt on kuitenkin aivan erilaisia pelejä edessä kuin runkosarjassa. Kuten jo aiemmin totesin, niin meidän on parannettava pelaamistamme, mutta tiedän, että siihen myös pystymme, Tapparan kapteeni Jukka Peltola puntaroi Liigan verkkosivuilla.
Peltola ei lähde nostamaan yhtään yksittäistä pelaajaa Lukosta ylitse muiden.
– Heillä on kokonaisvaltainen paketti, ja ovat syksystä lähtien osoittaneet vaarallisuutensa. Lukolla toimii sekä hyökkäys- että puolustuspelaaminen, Peltola muistuttaa.
Nyt meneillään olevat playoffsit ovat Peltolalle jo uran kahdeksannet.
Kahdesti Peltola on mennyt päätyyn asti ja voittanut Suomen mestaruuden. Nämä tulivat kolmen hopeakevään päätteeksi vuosina 2016 ja 2017.
– Ei se Lukkokaan mikään ylivoimainen karhu ole. Kyllä me heidät pystymme kaatamaan. Nyt on myös tärkeää, että pidetään kaikista terveysasioista huolta, että kausi pystytään pelaamaan kunnialla loppuun. Mutta ei meillä mitään uusia erityisjärjestelyjä ole näitä pelejä ajatellen. Eipähän tässä muutenkaan ole tullut missään käytyä, kun pelejä on tiiviiseen tahtiin, Peltola alleviivaa.
Lähde: Liigan verkkosivut
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla