Englannin maajoukkueen ja Chelsean nouseva tähti Callum Hudson-Odoi törttöili oikein urakalla sunnuntain vastaisena yönä ja päätyi lopulta poliisin hellässä huomassa putkaan.

Hudson-Odoi, joka sairasti itse koronan jo maaliskuussa, oli lehtitietojen mukaan ollut yhteydessä malliin sosiaalisen median kautta ja sopinut tämän kanssa tapaamisesta omassa huoneistossaan. Tapaamisen luonne tuskin jäi epäselväksi 19-vuotiaan Hudson-Odoin kehotettua naista saapumaan paikalle ”alusvaatteissaan”.

– Hän näytti erittäin tyylikkäältä, sellainen tyttö, jonka voisi kuvitella näkevänsä Love Islandilla, naapuri kuvaili iltakahdeksan aikaan paikalle saapunutta naista The Sunille.

Sen jälkeisistä tapahtumista ei ole tarkempaa tietoa, mutta aamuyöllä nainen oli soittanut paikalle ambulanssin ja poliisin. Edellinen vei huonovointisuutta valittaneen naisen sairaalaan ja jälkimmäinen Hudson-Odoin putkaan.

– Paikka on kuhissut poliiseja. Allasalue katolla on eristetty, mutta en tiedä onko kyse samasta tapauksesta, naapuri jatkoi.

Selkeää on joka tapauksessa, että Hudson-Odoi on rikkonut Britannian koronamääräyksiä, mutta muista syytteistä ei ole tietoa. Metropolitan Policen mukaan hän on kuitenkin jäänyt poliisin suojiin.