Susijengin jäljillä: Tiukkoja matseja ja baarikierrosta Sahamiehen johdolla
Arvokisat.com lähetti yhteistyössä MatkaVekan, Espanjan Matkailutoimiston sekä Vivus.fi:n kanssa Sara Siepin ja Sofia Ruusilan kaikkien aikojen kisaturistimatkalle Bilbaoon. Sara ja Sofia kirjoittavat kokemuksiaan ja ajatuksiaan kisaturisteina yli 8 000 muun suomalaisen joukossa.
Keskiviikko
Tiistain aurinkoyliannostuksen jälkeen päätin suosiolla jättää bikinirajojen syventämisen toiselle päivää, joten keskiviikkopäivä alkoi pitkään nukkumisella. Olisihan toki kellon voinut laittaa ajoissa soimaan, ja lähteä vihdoin tutkimusreissulle Bilbaon keskustaan. Yksi nähtävyyskuva noiden satojen vessaselfiekuvien seassa olisi ollut ihan tervetullutta kamaa Instagramiin. No, verhot pysyivät kiinni puolipäivään asti, joten jatketaan noilla kylppäriselfieillä ja tehdään nähtävyyskierroksen sijaan baarikierros Bilbaossa – sama asia, ainakin melkein. ;)
Pamautimme taksilla hallin eteen alkuillasta, vaikka sinne osaisi suunnistaa silmätkin kiinni, sillä sen verran kovaa raikaa joka paikassa ”Susijengi AUUUUUU” -huudot. Siinä vaiheessa tuskin kukaan osasi vielä arvata, millaista jännitysnäytelmää pääsemme seuraamaan piikkipaikoilta, huh. Olimme Sofian kanssa karkaamassa pelistä 30sekuntia ennen pelin päättymistä, jotta välttäisimme sen valtavan kansainvaelluksen, jossa tuntivauhti ei ole mikään päätähuimaava. Siinä siis samalla selitys teille Twitterin ”tietopankeille”, jotka ihmettelivät, miksi emme kannata Suomea loppuun asti, vaan karkaamme ennen pelin päättymistä vippiin. Vippiä emme ole tällä reissulla nähneet, vaan nyt on nautittu viinit ihan näin kisaturistien tavoin teltassa muovimukit kädessä, kiitos pieleen menneestä toteamuksesta silti.
Karkaaminen jäi ja jännitys lisääntyi, kun mentiin jatkoajalle. Mikä peli! En edes muista, koska olisin jännittänyt noin paljon jossain pelissä. Kaikki on mahdollista muutaman sekunninkin aikana, joten senkin takia koripallo on erittäin koukuttavaa katseltavaa, eikä Sieppikään katso kelloa tai mieti, kauankohan tämä vielä kestää.
Baarikierroksen turistioppaana meille toimi Sahamies, jonka ensimmäinen etappi oli Ziriput. Pieni ja viihtyisä. Siitä jatkoimme isolla suomiporukalla Brädin keikalle Sudenpesään, josta meininkiä ei puuttunut. Iltaan mahtui paljon tuttuja kasvoja, viiniä, Gin Tonicia, ja Hedbergin ennustuksia. Ei huono ilta ollenkaan.
Sara & Sofia
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”