Superuutisia ”Kingeille” – ”Hän on nähnyt kaikki ne vaiheet”

HIFK julkaisi erityisesti kannattajilleen ja muille seuraajilleen toistaiseksi talven merkityksellisimmän sopimuksen. Keskikenttäpelaaja, todellinen seuralegenda, Jukka Halme jatkaa HIFK:n paidassa.
Seurassa kaiken kokeneen Halmeen jatkosopimus riemastuttaa urheilujohtaja Mika Lönnströmiä.
– Kaikki HIFK:ta seuranneet tietävät Jukan merkityksen seurallemme. Seurassa ja joukkueessa on tapahtunut vuosien aikana paljon muutoksia. Jugi on nähnyt kaikki ne vaiheet. Hän tulee kokemuksellaan tuomaan viestiä kentälle ja sen ulkopuolelle siitä perinnöstä, jota haluamme vaalia. Stadin Kingeille kuuluu myös kiitos pelaajan tukemisesta vuosien varrella, sanoi Lönnström HIFK:n tiedotteessa.
Halme on pelannut tähtipaidoissa neljällä eri sarjatasolla, ollut kaksi kertaa nostamassa joukkuetta Veikkausliigaan ja edustanut seuraa vuodesta 2007 yhden kauden PK-35 -visiittiä lukuun ottamatta. Ei siis ihme, että HIFK:n fanaattiset kannattajat, ”Stadin Kingit”, ottavat uutisen riemulla vastaan.
Halme itse odottaa kaudelta paljon.
– Totta kai aina olen hyvillä fiiliksillä, kun pääsen jatkosopimuksen kirjoittamaan IFK:n kanssa. Joka vuosi on odottavat fiilikset kauden alla. Uskon, että meillä on kasassa yllätysvalmis porukka, joka pystyy haastamaan kenet tahansa, Halme kertoi.
Jos fanit nostavat Halmeen korkealle, tunne on molemminpuolinen.
– Meillä on valmennustiimi vaihtunut, ja asetelmat ovat mielenkiintoiset. Odotan tietysti, että päästään kokemaan hienoja hetkiä yhdessä Kingien kanssa. Toivottavasti nähdään pian peleissä, Halme kertoi HIFK:n tiedotteessa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa