Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
Joni Mäen suoritus hiihdon MM-kisojen avauspäivänä jäi vaisuksi, kun hän karsiutui vapaan hiihtotavan sprintissä. Aino-Kaisa Saarinen kommentoi Ylellä, että karsinta on ollut Mäelle kompastuskivi koko kauden.
Kun Mäki tuli maaliin, Ylen asiantuntija Kalle Lassila paljasti suorassa lähetyksessä, että Mäki sairastui ennen kilpailuja, mikä vaikutti suoritukseen.
– Joni oli jo vahvasti nousukunnossa, mutta sairasteli sitten juuri ennen kilpailujen alkua. Ei ole missään nimessä normaalia Joni Mäkeä. Ei saanut leivottua karsintaan hyvää suoritusta, Lassila sanoi.
– Eli Jonillakin oli sairastuminen taustalla. Falunin jälkeen flunssa niin se selittää, että mies ei tänään ollut parhaassa iskussa, Saarinen puolestaan sanoi.
Mäki itse kertoi Ylelle, että flunssa oli vähällä estää osallistumisen, vaikka oireet olivat lieviä.
– Mietin, pääseekö nyt kisoihin ollenkaan… Onneksi oli lieviä oireita. Pystyin jotenkuten valmistautumaan. Elättelin toiveita, että voisi hiihtää jatkoon. Tänään ei ollut kuitenkaan sellaista lyöntiä, selvitti Mäki Ylelle.
LUE MYÖS
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle