Suomen EM-joukkue menetti yhden kilpailijan – ”Murtuma tuli Kalevan kisoissa”
Estejuoksija Camilla Richardsson jää pois yleisurheilun elokuisten EM-kisojen joukkueesta. Richardssonilta todettiin nilkasta telaluun murtuma, joka tarkoittaa, että kilpailukausi on ohi.
– Murtuma tuli Kalevan kisoissa, kun tulin 3000 metrin esteissä toiseksi viimeistä kertaa vesiesteellä ja astuin siinä vähän väärin, Richardsson kertoo.
– Se ei silloin heti tuntunut kipeältä, mutta juoksun jälkeen jalkaan alkoi sattua. Siitä otettiin magneettikuvat ja sieltä löytyi telaluun murtuma, Richardsson sanoo.
Richardssonin mukaan edessä on nyt 2-3 kuukauden juoksutauko.
– Pidän nyt parin viikon ylimenokauden. Sen jälkeen pääsen pyöräilemään ja tekemään korvaavaa harjoittelua. Syys-lokakuussa pitäisi päästä aloittamaan normaali harjoittelu, Richardsson kertoo.
EM-kisojen väliin jääminen on Richardssonille ankara pettymys. Takana on erinomainen harjoitus- ja kilpailukausi, jonka aikana hän rikkoi EM-rajan estejuoksussa ja 10 000 metrillä.
– Juuri siksi olen tosi pettynyt. Kaikki on mennyt niin hyvin. Olen panostanut EM-kisoihin todella paljon.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!