Suomalaistaituri vedonlyönnin kohteena – ”Tekee vähintään 10 maalia”
Kuva: Juha Tamminen
Vuonna 1995 syntynyt Simon Skrabb siirtyi Ruotsin pääsarjaan kolme vuotta sitten. Viime kaudella keskikenttäpelaaja nousi kunnolla Allsvenskanin seuraajien tietoisuuteen.
Simon Skrabb pelasi 28 ottelua ja teki seitsemän maalia Geflen riveissä, joka tippui kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmas. Suomalaisen tie ei kuitenkaan vie Superettaniin. Kauden 2015 mestari ja syksyn pronssimitalisti IFK Norrköping nimittäin hankki hänet riveihinsä.
FotbollDirekt.se-sivusto kommentoi vuoden alun Podcastissaan talven mielenkiintoisia asioita. Yhdeksi puheenaiheeksi nousi Skrabb. Asiantuntijakaksikko päätyi lopulta lyömään vetoa Skrabbin kauden 2017 maalimäärästä. Toinen veikkasi Skrabbin iskevän yli ja toinen alle kymmenen maalia. Tasan kymmenen rysää ei tuo voittoa kummallekaan.
– Pidän Skrabbista, mutta en ole vakuuttunut, että hän tekisi ”helposti” kymmenen maalia. Hänen pitää ensin lunastaa paikka avauksesta, eikö? Mattias Lindström kommentoi.
– Sen hän tulee tekemään, Mårthen Bergman puolestaan naulasi.
Skrabb avasi maalitilinsä Ruotsissa kaudella 2015 tekemällä Åtvidabergille neljä osumaa. Suurimmat otsikot hän varasti vuoden 2015 Ruotsin tyylikkäimmäksi maaliksi valitulla kudillaan, jonka näet alta.
LUE MYÖS:
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin