Suomalaisen entisen NHL-lupauksen romahdus jatkuu – Liiga-seurassa floppaamisen jälkeen eurooppalaiseen jämäsarjaan
Kuva: Juha Tamminen
Boston Bruins varasi suomalaisveskari Hannu Toivosen ensimmäisellä kierroksella (29.) kesän 2002 NHL:n draftissa.
AHL:ssä parhaimmillaan varsin vakuuttavasti pelannut Toivonen ei kuitenkaan onnistunut koskaan tekemään läpimurtoaan maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Miehestä tuli todellinen floppi ja iso pettymys Bruinsin organisaatiolle.
Kaudeksi 2014-2015 Toivonen palasi Eurooppaan. Ensimmäinen sesonki meni vielä melko hyvin Liigassa Sportissa. Toissa kaudeksi maalivahti siirtyi Ilvekseen, jossa otteet eivät ole vakuuttaneet. Kevään pudotuspeleissä Toivonen jäi kakkosveskariksi, kun Antti Lehtonen torjui kiekkoja tupsukorvien maalilla.
Ei ollutkaan iso yllätys, kun paljastui, että mies ei jatka Tampereella. 32-vuotiaan veskarin ura jatkuu pääosin itävaltalaisista seuroista koostuvassa EBEL-liigassa Graz 99ersin paidassa. EBEL-liigaa pidetään yleisesti varsin heikkona sarjana verrattuna esimerkiksi saksalaiseen DEL-sarjaan tai sveitsiläiseen NLA:han.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Nooralotta Neziri seksikkäänä uima-altaassa – katso kuva