Jalkapallo on kauniissa mielessä vanhoillinen laji. Hienoimmat tarinat syntyvät vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen saatossa, nousuineen ja laskuineen, ilon ja surun hetkineen – oman seuran kanssa näitä hetkiä eläen. Toista on silloin kun menestys on ainoa mittari, ilman historiaa, ilman taustaa, ilman pohjaa. Muovista muoville rakennettuna.

Raha pilaa jalkapallon, näin on väitetty jo pitkään ja väitteessä on totuuden siemen. Leicester osoitti Valioliigassa, että kaikkea rahallakaan ei jalkapallossa pysty saamaan, ja se oli virkeä tuulahdus. Totuus on kuitenkin se, että etenkin Mestarien liigassa on nykyään enää kourallinen joukkueita, joille mestaruus on aidosti mahdollinen.

Barcelona, Real Madrid, Bayern München, Juventus, Manchester United – jopa Chelsea ja Manchester Citykin. Seuroja joita on helppo vihata, mutta samalla seuroja joilla on pitkä historia takanaan. Omat sankarinsa kaukana vuosikymmenten takana, uudet sankarit lähempänä nykyaikaa ja nykyiset sankarinsa. Ja ennen kaikkea niillä on perinteikäs kannattajakuntansa, joka pysyy oman seuransa ja joukkueensa takana heikompinakin hetkinä.

Ja sitten on Paris Saint-Germain. Seurasta on nykyään vaikea puhua nostamatta Neymaria esiin viimeistään ensimmäisen lauseen loppupuolella, mutta Neymarin megahankinta Barcelonasta viime kesänä ei ollut se tekijä, jonka myötä PSG:sta on tullut monen suosikki-inhokki. Siemenet tälle on kylvetty jo paljon aiemmin.

Jalkapallonostalgian selkeimpiä merkkejä on seurojen omilla stadioneilla – museossa tai muuten – esillä olevat vanhat kuvat entisaikojen pelaajista, joukkueista ja mestaruuksista. Ja nimenomaan mustavalkoiset kuvat. PSG:sta ei taida olla koskaan otettukaan yhtään mustavalkoista kuvaa.

PSG on perustettu vasta vuonna 1970 ja silloinkin fuusioseurana, jonka toisena osapuolena oli vain vuotta aiemmin pariisilaisen jalkapallotyhjiön täyttämiseksi perustettu Paris FC. Hakemalla seura voi toki jäljittää historiaansa aina fuusion toisen osapuolen Stade Saint-Germainin perustamiseen vuoteen 1904 saakka. Mutta kuka sen ottaa tosissaan etenkään kuin Saint-Germain-en-Laye ei ole Pariisia ja PSG on nimenomaan pariisilaisseura, vain kovin muovisen makuinen sellainen jo perustamisestaan alkaen.

PSG oli jonkinlainen kummajainen Ranskassakin ensimmäiset kaksi vuosikymmentään. Kuten kaikkialla, pääkaupunki ja pääkaupungin seura on valtaosalle maasta se seura, jota sopii ja suorastaan pitää vihata ja inhota. Tämän kytevään liekkiin PSG alkoi heittää itse bensaa toden teolla 1990-luvun alussa solmitun ison Canal+ -sopimuksen myötä. Raha alkoi puhua ja PSG:n ylle valettiin toinen vankka kerros muovia.

George Weah, Ronaldinho, Pauleta… hienoja pelaajia PSG-paidassa, mutta juuret jossain hyvin kaukana Pariisista. PSG ei ole kasvattajaseura. Johtuiko sitten tästä, mutta marssi kohti huippua tuntui taantuvan 2000-luvun alkupuolella, kunnes 2011 pamahti todellinen muoviräjähde nimeltä Oryx Qatar Sports Investments. QSi hankki seuran haltuunsa ja sen jälkeen koko lailla ainoa asia, joka seuran ympärillä on merkinnyt, on ollut raha.

Rahaa oli ja sitä käytettiin alkaen Zlatan Ibrahimovicin hankinnasta ja vuosi vuodelta on syydetty vain enemmän ja enemmän rahaa supertähden korvaamiseksi supersupertähdellä päätyen sitten – ainakin tähän saakka – megatähti Neymarin hankintaan. Seuran omistajuus on Qatarissa, pelaajien juuret ties missä ja pariisilaisuus näkyy lähinnä siinä missä joukkue pelaa kotiottelunsa.

PSG:n kannatus on näennäisesti suurta, mutta hiukan pintaa kaivelemalla alkaa näyttää siltä, että katsomossa istuu iso osa väestä joko puhtaan menestyksen takia tai sitten yksinkertaisesti sen takia, että se sattuu nyt olemaan trendikästä. Aitoa kannatustakin varmasti on, mutta PSG:n tapauksessa se on valovuosien päässä todellisista suurseuroista, monista sellaisistakin jotka eivät edes unelmoi pelaamisesta samoilla kentillä Pariisin primadonnien kanssa, mutta joilla on jotain mitä millään rahalla ei voi hankkia.

PSG on ollut jo useampaan otteeseen hankaluuksissa UEFA:n Financial Fair Play –säädösten kanssa ja on sitä myös tällä hetkellä. Toiminta pitää rahoittaa jalkapallotoiminnan tuotoilla ja joka uskoo näin PSG:ssa tapahtuneen viime vuosina, uskoo luultavasti ihan mitä vain. Kaatuuko korttitalo, tai ennemminkin sulaako muovitalo, tähän? Moni salaa toivoo sitä ja paha näitä toiveikkaita on lähteä isommin syyttämäänkään. PSG ei ole sitä mitä jalkapalloseuran pitäisi oikeasti olla.

PSG:tä seurana käsitellään laajasti myös Viasat Jalkapallo- kanavan studiossa ennen tiistain Mestarien liigan ottelua Real Madridia vastaan kello 21.00 alkaen.

Aiheet Asiantuntijat Eurofutis Jalkapallo Mestarien liiga PSG Toimituksen kynästä