Seiska: Juhani Tamminen harkitsee haastavansa Tuomas Enbusken oikeuteen

Seiskan mukaan entinen jääkiekkoilija ja valmentaja Juhani Tamminen harkitsee toimittajan ja tv-juontajan tehtäviä tekevän Tuomas Enbusken haastamista oikeuteen.
– Tietenkin! Olen pyytänyt vastuussa olevia henkilökohtaiseen tapaamiseen, mutta siihen heillä ei ole ollut uskallusta, Tamminen vastasi, kun Seiska kysyi, harkitseeko hän oikeustoimia.
Tamminen kokee, että Enbuske on halventanut hänen brändiään kahdesti suorassa tv-lähetyksessä, MTV:n suositussa Enbuske, Veitola & Salminen-talk-show’ssa 22. ja 29.3. Enbuske naljaili lähetyksissä Tammisen suuntaan.
Tamminen ei ole pahoittanut mieltään julkisesti saamastaan kritiikistä.
– En olisi pelannut ja koutsannut 50:tä vuotta, jos olisin herkkä kritiikille. Herranjestas, heitin ensimmäisen hattutemppuni Kupittaalla jo vuonna 1966 ja voin kertoa, että kritiikkiä on tullut, Tamminen sanoi.
– Mutta on ihan eri asia, jos valheellisella kritiikillä vahingoitetaan elinkeinoa! Jos tämä on jollekin itseään toimittajaksi kutsuvalle epäselvää, kannattaa tutustua lakiin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa.
Tammisen ja Enbusken tulehtuneet välit alkoivat viime syksynä, kun Enbuske kirjoitti kolumnissaan ”Tamista”. Enbuske mainitsi Tammisen ja entisen uutisankkurin Pirkko Arstilan, 79, samassa yhteydessä ”hitaasti hiipuvien höperöiden” kanssa.
Siitä lähti liikkeelle tulikivenkatkuinen keskustelu, joka jatkuu edelleen.
Seiskan juttu on luettavissa täällä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti