Savon Sanomat: Kuusi pelaajaa jää ilman sopimusta KalPan kanssa
Kuva: Juha Tamminen
KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo Savon Sanomissa, että meneillään oleva koronapandemia tulee jättämään pysyvän jäljen ammattiurheiluun. Tämä näkyy konkreettisesti myös kuopiolaisseurassa.
Saksmanin mukaan suurimmat vaikutukset tulevat palkkatasoon ja sopimusmalleihin.
– Vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja ehkä pysyviäkin. Liigassa kaikki seurat ovat jo käytännössä sopeuttaneet palkkoja tulevan kauden osalta. Sormia napsauttamalla ei voida palata parin kuukauden takaiseen aikaan, Saksman sanoo.
– Urheilusta on hävinnyt käsittämättömän paljon rahaa. Määräaikaisten sopimusten malleihin voi tulla ihan pysyviäkin muutoksia.
KalPan viime vuoden 6,7 miljoonan euron liikevaihto ja 2,2 miljoonan euron pelaajapalkkiot laskevat tulevalla kaudella.
– Pelaajapalkkioihin vaikutus on merkittävä, ja ne tulevat selvästi alaspäin. Meillä on uutta toimintaa valmistuvassa uimahallissa, joten liikevaihto ei putoa prosentuaalisesti niin paljon. Vanhan toiminnan osalta vaikutus on merkittävä, Saksman linjaa Savon Sanomille.
Viime kauden pelaajista peräti kuusi kovaa nimeä on jäämässä sivuun kokoonpanosta, sillä Matti Järvinen, Janne Keränen, Mikko Nuutinen, Jesse Graham, Ryan Wilson ja Jussi Timonen ovat ilman sopimusta.
– Ne pelaajat, joiden sopimukset päättyivät tähän kevääseen, joutuivat todella vaikeaan asemaan. Tässä tilanteessa on pakko edetä näin. Kun leikkasimme muilta palkkoja, emme voi palkata niillä rahoilla määrää.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kommentti: Danger on uuden nimensä veroinen
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Keihään lajivalmentaja: ”Onko harjoittelussa vikaa, kun sieltä ei nousta?”
- Kimmo Timonen Leijonien nuorukaisista: ”Jouduin esittäytymään”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Kuva: Barcelonan luottopelaaja saapui Suomeen lomailemaan, mukana myös artistivaimo Shakira