Sami Kapanen muistelee vuotta 1996: ”Kiekkomaailma meni uusiksi”
Kuva: Juha Tamminen
Yksi Suomen menestyneimmistä jääkiekkoilijoista, Sami Kapanen, muistelee hyvillä mielin 1996 pelattua World Cupia. Kapanen oli vasta oman NHL-uransa alkutaipaleella, mutta Suomen joukkueessa oli mukana nimiä, jotka olivat raivanneet tietä Kapaselle ja kumppaneille.
– Ihan tuntemattomia Kurri ja Ruuttu ja muut eivät olleet. Olin onnekas, että tunsin heidät jo pikkupojasta. Lisäksi parissa viimeisessä MM-turnauksessa oli ollut mukana kokeneita NHL-pelaajia. Sitäkin kautta kemia oli olemassa jo aiemmin.
Viasatin ja Viaplayn kanavilla tiistaina näytettävä World Cup oli Kapasen mielestä tavallaan mullistava. Pikkuveljestä tuli isoveli – ainakin hetkeksi.
– Turnaus pisti vähän kiekkomaailmaa uusiksi. Jenkkien voitto antoi pontta heidän jääkiekolleen ja jääkiekon kehitykselle siellä. Samalla se oli Kanadalle tietty sysäys siitä, että pitää edelleen kehittyä, Kapanen arvioi.
– Vaikka me emme olleet mukana, oli todella mielenkiintoinen finaali.
USA voitti lopulta Kanadan otteluvoitoin 2-1. Sami Kapanen muistelee, että kaukalossa oli todella isoja nimiä – ja sen, että peli oli hyvin erilaista kuin tänään.
– Nyt kun katsoo nimilistoja, aika massiiviselta näyttää. Se oli sen hetken jääkiekkoa parhaimmillaan.
Toisaalta se oli aika synkkää aikaa: pystypainia, kahvaamista, kiinnipitämistä… jäähy per minuutti ei varmaan riittäisi nykytulkinnoilla.
– Laji on muuttunut paljon. Silloin oli tilanne, että mitä isompi sitä parempi. Se oli erilaista kiekkoa. Siitä huolimatta pelaajilla on myös taitoa ja luisteluosaamista.
Viasat ja Viaplayn näyttävät tiistaina World Cup 1996:n kaikki neljä Suomen ottelua sekä finaalit.
LUE MYÖS:
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan
- Nuori supertähti putsasi pöydän
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä