Rive Kanerva riemuitsee Joel Pohjanpalon maaleista: ”Hän olisi voinut tehdä muutaman maalin lisääkin!”
Kuva: Juha Tamminen
Joel Pohjanpalo on ollut koronatauon jälkeen tulikuumassa vireessä ja maaleja synty kuin liukuhihnalta. Maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva on seurannut ”Jollen” maalitehtailua ilolla.
– Olen iloinen ennen kaikkea siitä, että ”Jolle” on taas kunnossa, eikä vammoja ole. Hän on saanut joukkueessa vastuuta, ja se näkyy tehoina. Olen katsonut kaikki matsit ja hänen työmoraalinsa puolustettaessa ilahduttaa minua. Täytyy sanoa HSV:n pelaamisesta, että se on ollut erittäin ailahtelevaa. Ennen kaikkea loppuhetkien sulamiset ovat käsittämättömiä, ”Rive” sanoo Suplan Week of Football -podcastissa.
HSV taistelee yhä noususta Bundesliigaan ja tarvitsee Pohjanpalon osumia.
– Jollen kohdalla itseluottamus kasvaa koko ajan maalien myötä. Nyt hänellä on selkeä ykköshyökkääjän rooli tuossa joukkueessa, mikä tulee palvelemaan häntä ennen kaikkea, mutta lähitulevaisuudessa myös maajoukkuetta. Toivottavasti vire jatkuu samanlaisena. Toki hän olisi voinut tehdä muutaman maalin lisääkin noista paikoista, Kanerva hehkuttaa.
Bundesliiga on nähtävillä Viaplayssa. HSV:n seuraava ottelu Dresdeniä vastaan nähdään perjantaina kello 19.25.
Kanerva kertoo tiiviistä jalkapallokesästä ja monien huuhkajien kuulumisista lisää Suplassa.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”
- 12 A-maaottelun mies tekee paluun Veikkausliigaan