Ranskalle nihkeä tasapeli Ecuadorin kanssa – silti lohkovoittoon

Ranska pelasi Ecuadorin kanssa maalittoman tasapelin E lohkon päätösottelussa. Tulos riitti Ranskalle lohkovoittoon.
Ranska oli kahdella aiemmalla voitollaan varmistanut jo jatkopaikkansa, joka näkyi Didier Deschampsin pelaajavalinnoissa avauskokoonpanoon.
Ensimmäinen 45-minuuttinen ei tarjonnut huippupaikkoja. Ranskalaispuolustus joutui muutamaan juoksukilpailuun huippunopean Enner Valencian kanssa, mutta tulosta ei syntynyt.
Ranska tuli toiseen puoliaikaan terävästi. Antoine Griezmann päätti hyvän hyökkäyksen ohjaamalla keskityksen ecuadorilaisten maalin tolppaan. Ecuador koki raskaan menetyksen pian tämän jälkeen, kun joukkueen kapteeni Antonio Valencia joutui katsomaan taklauksensa jälkeen punaista korttia pelin 50. minuutilla.
Ranskalaishyökkääjä Karim Benzema lähti otteluun kisojen maalipörssin jaetulla kakkosijalla ja Real Madrid -tähti hakikin ahnaasti maaleja. Tulosta ei kuitenkaan tällä kertaa tullut. Ranska ei siis lopulta pystynyt hyödyntämään miesylivoimaansa vaikka palloa hallitsikin. Myös Ecuador sai lopussa mahdollisuuden vielä ottelun voitto, mutta tulosta ei syntynyt.
Ranska eteni jatkoon lohkovoittajana seitsemällä pisteellä ja kohtaa maanantaina Nigerian. Ecuador jäi lohkon kolmanneksi, eikä edennyt jatkoon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu
- NHL:n varaustilaisuuden varausjärjestys selvillä
- Suomalaisjoukkueiden ensimmäiset vastustajat eurokentillä selvillä
- Valioliigan otteluohjelma julkaistiin