Ranska voitti Sveitsin suvereenilla esityksellä

Ranska esitti mihin se pystyy ja takoi piristävällä esityksellä viisi maalia Sveitsin verkkoon. Sveitsi kavensi lukemia vielä ottelun lopussa kahdella maalilla ja loppunumeroiksi tuli 5-2.
Ottelun ensimmäinen laukaus nähtiin viiden peliminuutin kohdalla, kun Karim Benzema kokeili laukoa hieman kuudentoista ulkopuolelta. Hetkeä myöhemmin Olivier Giroud teloi Sveitsin Steve von Bergeniä ja hänet jouduttiin vaihtamaan Philippe Senderosiin. Giroud vei Ranskan 1-0 johtoon kun ottelua oli pelattu 17 minuuttia. Blaise Matuidi lisäsi johtoa maalilla minuuttia myöhemmin. Ranska sai rankkarin reilun puolen tunnin pelin kohdalla, mutta Sveitsin maalivahti Diego Benaglio torjui Benzeman heppoisen laukauksen. Viisi minuuttia ennen ensimmäisen puoliajan loppua Mathieu Valbuena viimeisteli vielä nopeasta vastahyökkäyksestä 3-0 lukemat.
Sveitsillä oli muutamia maalipaikkoja toisen jakson alkupuolella, mutta ranskalaismaalivahti Hugo Lloris piti maalinsa puhtaana. Ranskalaiset vetäytyivät toisen puolisko edetessä ja Sveitsi sai lukuisia paikkoja kaventaa lukemia. Benzema vei kuitenkin Ranskan ensin 4-0 johtoon reilun tunnin pelin jälkeen, ja Moussa Sissoko iski viidennen osuman ranskalaisille hetkeä myöhemmin. Blerim Dzemaili laukoi Sveitsin ensimmäisen maalin vapaapotkusta noin kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua ja Granit Xhaka viimeisteli loppunumerot 5-2.
Ranska kohtaa viimeisessä alkulohkon ottelussaan Ecuadorin ja Sveitsi Hondurasin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan