Presidentti Sauli Niinistöltä sympaattinen MM-veikkaus Yle Puheen jalkapallolähetyksessä
Kuva: Getty Images
Yle Puheen 24 tunnin jalkapallolähetys sai arvovaltaisen puhelun, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui keskusteluun puhelimitse. Niinistö paljasti, mitä maajoukkuetta hän kannattaa. Presidentin suosikkijoukkueeksi ilmeni Hollanti, joka ei tällä kertaa selvinnyt ensi viikolla alkaviin MM-kisoihin.
Hollannin kannattaminen on saanut alkunsa jo 1970-luvulla.
– Sieltä se on peräisin pitkälti Johan Cruyffin ansiosta. Hollantilaisessa ja sittemmin tanskalaisessa jalkapallossa 1990-luvulla välittyi sellainen iloisuus, joka sisälsi kuitenkin myös ilmiselviä riskejä. Hollanti taisi sen takia hävitäkin finaaleja, mutta siinä oli jotain sellaista henkeä takana, Niinistö taustoitti.
Presidentti heitti tämän kesän Venäjän kisoihin parit mitaliveikkaukset.
– Niin, Hollanti ei ole mukana. Täytyy varmaankin mennä saksalaisten kanssa. Pronssia ottaa toivottavasti Islanti, Niinistö pohti.
Niinistön veikkaus on osittain rohkea, sillä Islannin mitali olisi eittämättä yksi jalkapallohistorian suurimmista pommeista, vaikka joukkue menestyikin hienosti kaksi vuotta sitten EM-kisoissa.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus