Pikaluistelu Suomen toiseksi paras mitalilaji
Kuva: Getty Images
On tuskin suuri yllätys kellekään, että Suomi on talviolympialaisten historiassa kaapinut eniten mitaleita maastohiihdosta, mutta kakkosena listalla tulee pikaluistelu ennen ehkä yleisempää arvausta eli mäkihyppyä.
Maastohiihtomitaleita Suomella on ennen Sotshia koossa 73 ja pikaluistelusta mitaleita on vuosien saatossa tullut 24, kun mäkihypyssä on jääty ”vain” 22 mitaliin. Maastohiihto on 19 kultamitalillaan myös selvä ykkönen kärkisijoissa, mutta tässä tilastossa mäkihyppy lyö pikaluistelun 10-7.
Molemmilla listoilla neljäntenä tulee yhdistetty – 14 mitalia ja neljä kultaa. Näiden lisäksi Suomi on saalistanut vain kaksi kultamitalia, yhden taitoluistelussa ja yhden freestylessa. Taitoluistelumitaleita on kaikkiaan kertynyt kaksi ja freestylemitaleita neljä.
Mitalien määrässä tilaston viidentenä on ampumahiihto seitsemällä mitalillaan; näistä viisi hopeista ja kaksi pronssista. Myös jääkiekkomitaleita on koossa seitsemän; kaksi hopeaa ja viisi pronssia.
Lisäksi Suomi on saanut kaksi mitalia lumilautailusta ja yhden sekä alppihiihdosta että curlingista.
Kaikkiaan Suomen mitalisaldo talviolympialaisissa on 157. Kultamitaleita näistä on 42, hopeamitaleita 59 ja pronssimitaleita 56.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”