Peter Cech uskoo Barcelonan nujertamiseen: ”Kahden maalin voitto on täysin mahdollinen”
Kuva: Getty Images
Arsenal pelasi tiistaina Barcelonaa vastaan 70 minuuttia erinomaisesti, mutta lopussa Lionel Messi iski kaksi maalia. Vaikka Arsenal lähtee Camp Noulle 0-2-takaa-ajoasemasta, uskoo maalivahti Peter Cech yhä jatkopaikkaan.
– Jos olisimme hävinneet 0-4 tai 0-5, meillä ei olisi mahdollisuuksia. Mutta kahden maalin voitto on ihan mahdollinen. Lopun rangaistuspotku oli todella harmillinen, sillä 0-1-tilanne olisi toki paljon parempi, Cech sanoi beIN Sportsille.
– Onneksi kolmatta maalia ei tullut enää lopussa, koska uskon vahvasti, että pystymme tekemään vierasottelussa kaksi maalia. Pelasimme avausjaksolla todella hyvin, mutta tehokkuus maalipaikoissa ratkaisee nämä pelit. Meidän on saatava toisessa osaottelussa avausmaali.
– Me loimme ensimmäiset tekopaikat ja niitä oli useitakin, mutta se ratkaiseva syöttö jäi puuttumaan. Se erotti joukkueet toisistaan. He onnistuivat paikoistaan. Emme antaneet heille juuri vastaiskun paikkoja, mutta kun sellainen tuli, he käyttivät sen täydellisesti hyväkseen, kokenut tshekkivahti pohti.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy