Perparim Hetemaj kertoi Byyrille, kauanko aikoo vielä pelata ulkomailla ennen paluutaan Suomeen
Suomen jalkapallomaajoukkueen entinen pelaaja Perparim Hetemaj edustaa tällä hetkellä Italian toisella sarjatasolla Serie B:ssä pelaavaa Beneventoa.
Sinne Hetemaj siirtyi täksi kaudeksi vietettyään kahdeksan vuotta Chievo Veronassa, jonka riveissä hän ehti pelata 249 ottelua ja esiintyä myös kapteenina.
Hetemaj on jo aiemmin tehnyt selväksi, että aikoo jossain vaiheessa palata Suomeen ja lopettaa uransa kotimaassa. Ensi kaudella ”Perpaa” ei kuitenkaan vielä veikkausliigakentillä nähdä.
– Tavoitteena on pelata vielä 1,5 vuotta ulkomailla, jonka jälkeen edessä olisi paluu Suomeen. Vaimoni on kuitenkin piakkoin valmistumassa lennonjohtajaksi, joten hänen tuleva työpaikka tulee määrittämään myös minun osoitteeni, Hetemaj kertoi Byyrille.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin