Perinteikäs seura rajussa syöksyssä, fanit raivoissaan: ”Paskat sheikistä!”

Saksalaisseura 1860 Münchenin kausi 2. Bundesliigassa oli katastrofi. Kentän ulkopuolisten skandaalien ohella perinteikkään seuran kausi päättyi putoamiseen, eikä tuska päättynyt vielä siihenkään.
Seuran omistaja, jordanialainen sheikki Hasan Ismaik on herättänyt ristiriitaisia tunteita jatkuvasti ja nyt läikkyi yli pahasti. 1860 Münchenillä oli maksamattomia rästejä 11 miljoonaa euroa, joita Ismaik ei monenlaisista vakuutteluista huolimatta hoitanut ajoissa ja seuralta evättiin lisenssi.
Näin ollen 1860 München ei voi jatkaa ammattilaisseurana ja pelata ensi kaudella 3. ligassa. Ismaik ilmoitti pysyvänsä edelleen kuitenkin seuran tukena ja toivovansa paikkaa Regionalligassa. Fanit eivät kuitenkaan enää kuunnelleet selityksiä varapuheenjohtaja Heinz Schmidtiltäkään.
– Paskat sheikistä! Paskat hänen rahoistaan, fanit raivosivat Schmidtin puheen päälle BILDin mukaan.
Schmidt teki kuitenkin selväksi, että seura ei ole halukas jatkamaan mitään yhteistyötä Ismaikin kanssa.
– Se ei innosta minua tippaakaan, pystymme ainakin teoriassa maksamaan joukkueelle itsekin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Oliver Lindell aloitti BMW PGA Championshipin erinomaisesti
- Oliver Lindell jälleen upeaan suoritukseen
- Ilves ja KalPa varmistivat jatkopaikan CHL:ssä
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen ajoi paalulle Monzassa
- Lukko vahvana Saksassa
- KalPa reiluun voittoon – myös Ilves puhtaalla pelillä
- CHL:ssä toinen peliviikko edessä
- Ryder Cupin joukkueet valittu
- Liverpool kaatoi Arsenalin huippukamppailussa