Hyundailla ajava uusiseelantilainen Hayden Paddon oli yllättäen nopein Espanjan MM-rallin testierikoiskokeella. Hän oli 0,2 sekuntia nopeampi kuin jo maailmanmestaruuden varmistanut Sebastien Ogier.

Jari-Matti Latvala oli testipätkällä kuudes kaksi sekuntia Paddonia hitaampana.

– Tämä oli hyvä paikka testata, että auto toimii juuri kuten pitääkin. Huomenna painamme hiekalla urku auki alusta asti. Lähtöpaikka on tosi hyvä, joten on saatava hyvät asemat kilpailussa ennen kuin siirrytään asfalttiosuuksille. Sillä alustalla en ole ihan parhaimmillani, mutta tämä on hyvää opettelua, Paddon kertoi wrc.comin nettisivuilla.

Latvalan lisäksi suomalaisista ovat WRC2-luokassa mukana Esapekka Lappi, Jari Ketomaa ja Teemu Suninen sekä RC4-luokassa Max Vatanen. 3,2 kilometrin mittainen yleisöerikoiskoe Barcelonassa avaa kilpailun tänä iltana, yhteensä rallissa ajetaan 23 EK:ta.