Pekka Koskela pääsemässä sinuiksi luistintensa kanssa
Kuva: Getty Images
Pikaluistelija Pekka Koskela on päässyt ottamaan tuntumaa jäähän Sotshin Adler Arenalla ja kaikki alkaa vähitellen olla valmista edessä oleviin olympiakoitoksiin ja etenkin jo maanantaina luisteltavaan 500 metrin kisaan. Ongelmia tuoneet luistinmurheet alkavat nekin olla sopivasti takanapäin.
Koskela n luistinten kenkää ja terää on kehitetty noin viiden vuoden ajan ja nyt oikeat ominaisuudet alkavat vihdoin löytyä. Kengät menivät uusiksi olympialaisten kynnyksellä.
– Olen niitä sen verran käyttänyt ja antanut runtua, että ne halkesivat ulkoreunasta. Toinen kenkä on myös todella löysä, Koskela selvittää YLEn verkkosivuilla.
– Uudenvuoden jälkeen pääsin vähän kärryille tähän asiaan, eli sieltä pitäisi saada tukea enemmän. Nyt on ajettu kenkiä sisään. Jokainen päivä on todella tärkeä sen kannalta, että pääsee sinuiksi kenkien kanssa.
Koskela on maanantain kilpailun alla luottavaisin mielin.
– Pajalla on ollut kiirettä. Tänään tuntui, että pärjäsimme hyvin. Minulla on nyt rauhallisempi fiilis. Asiat menevät oikeaan suuntaan. Tarvitsemme nämä jäljellä olevat päivät, mutta nyt näyttää paljon valoisammalta kuin muutama viikko takaperin.
LUE MYÖS:
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
- Pelaajat sen tietävät – tässä on kauden paras
- Ei tällä kertaa yllätyksiä – Olli Hiidensalo ampui nollat, mutta ladulla tökki
- Valtiaan ylivoima katkesi – vietiin sairaalaan