On jälkipyykin aika! Tässä MM-kisojen tähdistökokoonpano
Venäjän MM-kisojen kuukauden rupeama tuli sunnuntaina päätökseen, kun Ranska päihitti loppuottelussa Kroatian lukemin 4-2. Pronssimitalit ripustettiin belgialaisten kaulaan. Toimituksemme kokosi kisojen tähdistökokoonpanon vaihtopenkkeineen.
Avauskokoonpano: 4-4-2
Maalivahti: Thibaut Courtois, Belgia
Kassari valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Teki huipputorjuntoja tärkeissä paikoissa, eikä helppoja maaleja mennyt selän taakse toisin kuin esimerkiksi finaalijoukkueiden maalivahdeille.
Vasen pakki: Lucas Hernández, Ranska
Maailmanmestaripuolustaja on luontainen valinta pelipaikalle, jossa selkeä tähtiloisto puuttui. Rankalaisen työmäärä oli hurja pelistä toiseen. Yksi sellaisista pelaajista, joka oli ennen kisoja suurelle yleisölle tuntematon suuruus.
Topparit: Raphael Varane, Ranska ja Yerry Mina, Kolumbia
Varane on lähes täydellinen toppari. Hän avaa peliä loistavasti, voittaa pääpalloja hyvällä prosentilla sekä pimentää vastustajien liukkaita kärkipelaajia nopeudellaan.
Mina puolestaan oli suuri apu Kolumbialle hyökkäyspäässä. Teki kisoissa joukkueelleen kolme tärkeää maalia ja oli puolustuslinjassa kuin vuori.
Oikea pakki: Šime Vrsaljko, Kroatia
Teki töitä kuin suomenhevonen. Pikku silaus vielä miehen viimeisiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä, niin turnaus olisi ollut häneltä täydellinen.
Keskikentän keskipelaajat: Paul Pogba, Ranska ja Luka Modric, Kroatia
Ilmeisimmät valinnat tähdistöjoukkueeseen. Pogbasta on vihdoin kasvanut mies. Oli kentällä johtaja sekä verbaalisesti että pallollisilla ratkaisuillaan. Pystyy kuljettamaan palloa ja antamaan avainsyöttöjä.
Samat sanat pätevät Modriciin, mutta hän oli vielä tärkeämpi pelaaja joukkueelleen. Miehen puolustusvastuu oli myös Pogbaa isompi. Valittiin ansaitusti turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Oikea laita: Kylian Mbappe, Ranska
Kisojen energisin pelaaja. Lähtönopeus ylivertainen. Teki 19-vuotiaana jo 4 maalia, joten Miroslav Klosen MM-maaliennätys saattaa olla joskus vielä uhattuna.
Vasen laita: Eden Hazard, Belgia
Turnauksen näyttävimpiä pelaajia. Osasi muuttaa näyttävyyden myös tehoiksi tehtyään kolme maalia ja syötettyään kaksi.
Kärkipari: Antoine Griezmann, Ranska ja Harry Kane, Englanti
Griezmann oli kenties Ranskan tärkein pelaaja, Jokainen hyökkäys kulki hänen kauttaan. Neljä maalia ja kaksi syöttöä on hieno suoritus.
Kane voitti maalikuninkuuden kuudella osumallaan. Kuului Englannin johtaviin pelaajiin.
Vaihtopenkki: Danijel Subašić, Samuel Umtiti, Andreas Granqvist, N’Golo Kante, Kevin De Bruyne, Ivan Perisic, Romelu Lukaku
Valmentaja: Zlatko Dalic, Kroatia
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Nyt sattui nolosti: KHL-pelaaja jätti suomalaistoimittajan kylmäksi – katso video
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Katajalle makea voitto KTP:stä
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- Tero Pitkämäellä yksi MM-muisto ylitse muiden – ”Se jätti pikkupoikaan jäljen”
- Alppitähti Lindsey Vonn juhlisti synttäreitään viattomalla bikinikuvalla – fanit sekosivat: ”P**seesi on mieletön”