Nyt se on varmaa: Veikkausliigan kärkijoukkue menettää ykköshyökkääjänsä
Kuva: Juha Tamminen
Jamaikalaishyökkääjä Dever Orgill on vahvistanut, ettei hän jatka uraansa Veikkausliigaa johtavassa IFK Mariehamnissa.
IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson vahvisti ruotsalaismediassa olleet tiedot ahvenanmaalaiselle Nya Ålandille.
– Kyllä. Dever on ilmoittanut minulle, että jättää IFK:n, Mattsson sanoi.
Orgillin tulevasta osoitteesta Mattsson ei halunnut puhua tarkemmin.
– Ainoa minkä voin vahvistaa on se, että kyse on seurasta Suomen ulkopuolella.
Orgill itse on yhtä vähäsanainen tulevasta osoitteestaan asioiden ollessa vielä kesken.
– Neuvottelen useamman seuran kanssa, mutta vaaka näyttää kallistuvan nyt yhden seuran suuntaan. En voi kertoa seuraa, mutta se ei ole – kuten Peter sanoi – suomalainen seura, Orgill sanoi.
Ajatukset Orgillilla eivät kuitenkaan ole vielä tulevassa, vaan edessä olevassa reilussa viikossa.
– En allekirjoita sopimusta ennen kuin vasta kauden jälkeen. Ensin haluan voittaa liigan IFK:n kanssa.
Orgill, 26, on iskenyt tällä kaudella IFK:lle 11 liigamaalia. Kolmen edellisen kauden aikana osumia on syntynyt pääsarjatasolla 17.
Jamaikaa kesän Copa Americassa edustanut Orgill siirtyi ”Grönvittin” riveihin kaudeksi 2013 kotimaansa St. George’s SC:stä.
Lähde: Veikkausliigan verkkosivut.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”