Nuori Liiga-tähti odotti pääsevänsä pelaamaan ”muutaman liigapelin” – Nyt kaulassa kaksi kultaa!
Kuva: Juha Tamminen
HPK:n Valtteri Puustinen on noussut viimeisen kuluneen vuoden aikana Liigan elittiin. Nopea nousu ja hyvä kehitys ovat tulleet hienoisena yllätyksenä Puustiselle itselleenkin.
HPK-sentteri kertoi takana olevasta Suomen mestaruuden ja alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden tuoneesta vuodestaan Suplan Liiga-podcastissa.
– Kun kesällä oli aikaa, ja aloin miettiä, että mitä onkaan tullut tehtyä. En olisi vuosi sitten uskonut, millainen vuosi on edessä. Odotin, että ehkä pääsen pelaamaan muutaman liigapelin ja katsomaan, miten siellä pärjää. Sitten kun pääsin pelaamaan ekan pelin, niin ajattelin, että pelaan niin hyvin, että saan sen paikan. Siitä se lumipallo lähti vyörymään. Vastuuta tuli koko ajan enemmän, hän kertoo.
Paikka Nuorissa Leijonissa ei ollut alkuun edes varma.
– Alkuunhan minua ei edes valittu joukkueeseen. Ensin valittiin 20 pelaajaa, ja pääsin ihan viimeisten mukana messiin. Tiesin, että vielä putoaisi poikia pois. Ajattelin, että jos pääsen pelin pelaamaan täällä, niin näytän, että minulla on käyttöä. Se peli meni aika hyvin. Kun ensimmäisiä pelaajia pudotettiin, niin nimeä ei ollut siinä. Mietin, että nyt on saumat ottaa se paikka. Ensimmäisen pelin olin katsomossa. En kiukutellut enkä mitään, vaan yritin kannustaa joukkuetta. Toisena päivänä aamujäillä sanottiin, että passi on leimattu, niin kyllä se aika hienolta tuntui, Puustinen sanoo.
Puustinen teki viime kauden pudotuspeleissä kaksi maalia ja molemmat finaalisarjassa Kärppiä vastaan. Toinen niistä oli kuudennen finaalin ainoa maali.
– Kyllä oli aika hieno tunne kuutospelissä. Se oli tärkeä maali. Menimme 1-0 -johtoon ja se jäi voittomaaliksi. Oli aika siisti tunne, kun sai laitettua kiekon maaliin. Kaikki nousivat seisomaan, viisi tuhatta ihmistä taputti ja huusi! Itse tuulettelin ja katselin, että mitäs täällä tapahtuu, hän muistelee.
– Ei siitä ollut kuin vuosi tai kaksi, kun oli katsellut, että olisipa siistiä pelata noita pelejä. Katsoin tietysti aina kaikki finaalit ja kotonakin oli tullut kylmiä väreitä, että ”saakeli, kun olisi siistiä olla tuolla.”. Tuntui siltä, niin kuin olisin eilen katsonut näitä pelejä, ja nyt olen itse täällä. Kyllä se oli siistiä!
Puustisen pitkä haastattelu löytyy Suplan Liiga-podcastista.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Interin pukukopissa käsirysy – Roberto Mancini kiistää
- Käsittämätöntä hölmöilyä – Saksassa jälleen hyökkäys joukkueen bussin kimppuun
- Ministerikin innostui voittajan nimestä – Kulli kaahasi pallille
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun