Noviisien kova työnäyte – vanhat parrat saivat nenilleen
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekkoliigan runkosarjan on kierrosta vaille pelattu. Pelattavaa ei juurikaan viikonlopun otteluihin jää: pientä hienosäätöä runkosarjan sijoituksissa on vielä mahdollista tulla. Kaikki kymmenen pudotuspeleihin jatkavaa joukkuetta on selvillä eli viiden joukkueen saunailta- ja laskettelukeskusputki alkaa lauantaista.
Noviisivalmentajat veivät jättipotin tällä kaudella. Kärppien ruorissa ensimmäistä kauttaan oleva Mikko Manner osoitti, että hän hallitsee paineet ja saa joukkueen pelaamaan tasaisesti. Tuloksena kohtuullisen selvä runkosarjan voitto. Kakkoseksi tullut TPS oli myös uudessa komennossa. Kalle Kaskinen luotsasi viime vuosien megapettymysjoukkueen runkosarjan kakkoseksi ja hyviin asemiin pudotuspeleihin.
Ja sitten tuleekin kokeneempi kaarti, tosin järjestys saattaa vielä viimeisen kierroksen otteluissa muuttua. Juuri nyt näyttää siltä, että edelleen suurin mestarisuosikki Tappara on konkarikoutsi Jukka Rautakorven paluukaudella kolmas. Marko Virtasen tuore Euroopan mestari, JYP, on sen sijaan todennäköisesti neljäs. Kolmannen konkarivalmentajan, A-P Selinin HIFK, tulee mitä todennäköisimmin viidenneksi.
JYP voi vielä ohittaa Tapparan ja HIFK JYPin. Sen sijaan on selvää, että tulokasvalmentaja Sami Kapasen KalPa on sarjassa kuudes.
Eli kolme ja kolme – tulokastrio vei selkävoiton runkosarjassa konkareista. Kuluneen sanonnan mukaan nyt alkavat tosipelit, eli lopussa sitten nähdään, kuinka pitkälle päästään nuoruuden innolla ja mikä onkaan kokemuksen merkitys.
LUE MYÖS:
- Jo aiemmin tehokkain, nyt nousua maalitilastossa – Patrick Kane laittaa jenkkien tilastoja uusiksi
- Taas uusi kunnianosoitus legendalle – sarjan paras valmentaja!
- Hiihdon maailmancup päättyy USA:ssa – Iivo Niskasta ei nähdä
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti