Niki Mäenpää: ”Kakku kärsitty”

Huuhkajien maalivahti Niki Mäenpää joutui seuraamaan VVV-Venlon viimeiset ottelut katsomosta käsin pelikiellon vuoksi. Nyt pelikielto on kärsitty ja Mäenpää on valmis palaamaan Venlon tolppien väliin.
– Kakku on kärsitty. Tiistaina olisi cupin peli ja toivottavasti olen taas kehissä. Uskoisin, että olen, Mäenpää sanoi arvokisat.comille.
– Pelit menivät ihan hyvin meillä pelikieltoni aikana. Tuli tasapeli ja voitto. Varsinkin tasapelissä toinen veskarimme pelasi hyvin.
VVV Venlo on Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla hyvissä asemissa kärjen takana.
– Olemme kuudentena viisi pistettä kärkeä jäljessä. Kauden alku on mennyt kohtuullisesti suunnitelmien mukaan, Mäenpää arvioi.
– Seuraavissa kolmessa pelissä olisi tarkoitus saada pisteitä ja saada itselle taas hyvin pelirytmi päälle ennen seuraavia EM-karsintaotteluita.
Hämmästyttävä klassikko-ottelu
Niki Mäenpää seurasi hollantilaisten jalkapallon ystävien tapaan sunnuntain klassikko-ottelun Feyenoord-Ajax. Ottelun jälkeen Niklas Moisander hämmästeli, miten on mahdollista voittaa tuollaisella pelillä. Mäenpää on samoilla linjoilla.
– Feyenoordilla oli heti ottelun alussa pari ylärimaa ja pari muutakin paikkaa. Pelin hallinta oli ihan täysin heillä. Sitten Ajax teki puskista johtomaalin, mutta sama meno jatkoi. Feyenoord vei ja Ajax lähinnä potki palloja pois.
– Niin se jatkui ja lopussa Feyenoordilla oli vielä pari unelmapaikkaa, joista Cillesen torjui pari ja kerran pakki otti maaliviivalta. Jalkapallo ei voittanut sitä ottelua, mutta kaikki lasketaan. Täytyy onnitella Nikkeä hienosta voitosta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti