NFL-historian jättifloppi avautuu mielialahäiriöstään: ”Yritin lääkitä sitä alkoholilla”

Lyhyen mutta sitäkin myrskyisämmän uran amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa tehnyt pelinrakentaja Johnny Manziel kertoo tuoreessa haastattelussa saaneensa diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Manziel oli aikanaan yliopistojalkapallon suurimpia ja valovoimaisimpia tähtiä. Suurten odotusten saattamana Cleveland Browns varasi pelinrakentajan ensimmäisellä kierroksella vuonna 2014. Varaus osoittautui kuitenkin totaaliseksi flopiksi. Manzielin NFL-ura kesti vain kaksi vuotta, joita sävyttivät ongelmat alkoholin ja kotiväkivallan kanssa.
Maanantaina esitetyssä Good Morning America -ohjelman haastattelussa Manziel kertoi saaneensa hiljattain diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Hän tunnusti aiemmin lääkinneensä masennustaan alkoholilla, huonoin seurauksin.
– Lääkitsin itseäni alkoholilla. Ajattelin että se tekisi minut iloiseksi ja nostaisi minut pois masennuksestani. Juhlien jälkeisenä päivänä kaikki se nestemäinen rohkeus ja euforian tunne olivat kuitenkin poissa. Lopulta sitä istuu tyhjässä huoneessa miettien kaikkia virheitä, mitä on tehnyt elämässään. Mihin muualle se johti minut kuin ulos NFL:stä ja häpeään, Manziel pohti.
Jos twiitti ei aukea yllä, avaa se tästä.
Vasta 25-vuotias Manziel kertoi saavansa nykyään maanisdepressiivisyyteensä oikeaa lääkitystä. Hän kertoi treenaavansa kovaa vakuuttaakseen jonkin NFL-seuran vielä antamaan hänelle toisen mahdollisuuden.
– Katson kuinka muut kaverit tekevät sitä mitä minä haluaisin tehdä ja minä istun sohvalla ja olen luuseri, Manziel totesi.
Lähde: ESPN.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mikko Rantasen hirmuvireelle jatkoa – kaatoi yksin Winnipegin
- Carolina haki vierasvoiton Washingtonista
- Florida avasi toisen kierroksen tappiolla
- Oscar Piastrille kolmas peräkkäinen voitto
- McLarenit hallitsivat Miamin sprinttiä – Max Verstappenille paalupaikka
- Kimi Antonelli rysäytti sprintin paalulle Miamissa
- Chelsea teki selvää jälkeä ”suomalaisjoukkueesta”
- Eetu Luostarinen hurjasteli Floridan jatkoon
- Sebastian Aho siivitti Carolinan jatkoon
- Mikko Rantanen siivitti Dallasin kiinni jatkopaikkaan