Napolin kannattaja Mattia, 24, joutui Liverpoolin fanien pahoinpitelemäksi – ”Luulin kuolevani”
Kuva: Juha Tamminen
Liverpoolista on kantautunut surullisia uutisia. Football Italia kertoo, että Serie A-seura Napolin 24-vuotias kannattaja Mattia joutui vakavasti pahoinpidellyksi Liverpoolin fanien toimesta tiistaina pelatun Mestarien liigan lohkovaiheen ottelun jälkeen.
Liverpool kukisti Napolin Mohamed Salahin maalilla 1-0 ja eteni sen myötä kilpailun 16 parhaan joukkoon. Napoli jäi sen sijaan kolmanneksi ja jatkaa pelejään Eurooppa-liigassa.
Tämän päivän Corriere del Mezzogiorno -lehti tiivistää pahoinpidellyn Mattian ajatukset pelottavalla hetkellä. Juttu on otsikoitu sitaatilla ”luulin kuolevani”.
Mattian reissu Liverpooliin ei sujunut ollenkaan odotusten mukaan. Hän oli saanut vanhemmiltaan valmistujaislahjana neljän päivän matkan sumujen saarille. Edessä piti olla mahtava futisreissu kovassa jalkapallomaassa. Matka kuitenkin päättyi hyvin ikävällä tavalla.
Mattian mukaan hänet pahoinpiteli ottelun jälkeen jopa seitsemän Liverpoolin kannattajaa. Mattia puhuu englantia ja yritti pyytää apua, mutta kukaan stadionin ulkopuolella ollut ei kiinnittänyt asiaan huomiota.
Lopulta Mattian ystävä auttoi häntä, ja kaksikko pääsi pakenemaan autolle. Sen jälkeen matka jatkui ajoneuvolla suoraan sairaalaan, jossa Mattia sai apua vammoihinsa. Hänen poskiluunsa murtui, ja mikä ikävintä, silmäkuopan pahalaatuinen ongelma saattaa vaatia jopa leikkaushoitoa.
Lehden mukaan kyseessä ei ollut Poolin kannattajayhdistyksen järjestämä tappelu vaan yksittäinen hyökkäys yksinäistä Napolin fania kohtaan.
– On absurdia riskeerata henkensä jalkapallopelin tähden, Mattia sanoi lehdelle.
LUE MYÖS:
- Nuorille Leijonille synkkä ilmoitus MM-kisojen alla
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Jukka Jalonen paljasti MTV:lle – tekemässä lähtöä Italian peräsimestä
- Mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet maailmancupeihin valittu
- Yllätysnimet parhaina suomalaisina Davosissa
- Jasmi Joensuu paras suomalainen sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Suomen parisprinttijoukkueet jäivät ilman palkintopallisijoja
- Viaplay esittää hiihdon maailmancupin Davosissa ja Tour de Skiin Toblachissa
- Viaplay tuo Itävallan FIS-kisat takaisin Suomen ruuduille – talviurheilun superkausi jatkuu