Näin valtavasti Jari Litmasen kirja on jo myynyt!
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmasen omaelämänkertaa Litmanen 10 on myyty jo yli 40 000 kappaletta.
Kuningas Litmasen teos julkaistiin syyskuussa. Se oli suosittu isänpäivälahja ja kirja on ollut suosittu joululahjaostos. Tiistaina julkaistussa Mitä Suomi lukee -listassa Litmanen 10 on tietokirjojen kategoriassa eniten myynyt nidos.
Omat piikit myyntilukuihin tulevat myöhemmin, kun kirja julkaistaan ensi vuoden puolella viroksi ja hollanniksi.
Ari Mennanderin kirjoittama Teemu Selänteestä kertova kirja toimii hyvänä vertailupohjana Litmasen elämänkerralle. Teemu-kirjakin julkaistiin samaan vuodenaikaan, eli syyskuussa, mutta vuotta aiemmin. Sen ensimmäinen 50 000 nidoksen painos myytiin loppuun jo isäinpäivänä ja joulun jälkeen koko 80 000 kappaleen painos oli myyty loppuun.
Aika näyttää kumman lajin kuninkaan kirja nousee kaikkien aikojen myydyimmäksi urheiluteokseksi.
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella