”Mörkö” Anttila vaikutti Jokerien uuden tähtipakin siirtoon – ”Hänestä oli minulle suuri apu”
KHL-joukkue Jokerit on urakoinut siirtomarkkinoilla. Yksi joukkueen mielenkiintoisimmista tulokkaista on puolustaja Jakub Krejcik, joka siirtyi Kärpistä Jokereihin kauden päätteeksi. Tshekkipakki kertoo Jokerien verkkosivujen haastattelussa, että hän valitsi kahden vaihtoehdon väliltä Jokerit: toinen tarjous oli Sveitsin liigasta.
Ennen päätöstä Krejcik kävi asiaa läpi Örebro -aikaisen joukkuekaverinsa, Marko ”Mörkö” Anttilan kanssa.
– Marko on ollut pitkään siellä (Jokereissa) ja hän tietää kaiken seurasta. Hänestä oli minulle suuri apu, Krejcik kertoo Jokerien kotisivuilla.
Anttila ei ole Krejcikin mukaan muuttunut – viittaus on luonnollisesti siihen, että tuleva joukkuekaveri on MM-kultajoukkueen kapteeni.
– Hän tuntuu samalta kaverilta kuin Ruotsissa, mutta ehkä hän tekee nykyään enemmän maaleja, Krejcik arvioi.
Jakub Krejcik oli ehdottomasti viime kauden Liigan yksi parhaista puolustajista, monen mielestä paras. Entinen Lukon ja viimeksi Kärppien pakki toivoo – ja uskoo – ottavansa ensi kaudella Jokereissa ison roolin.
– Haluan auttaa joukkuetta paremmaksi ja että joukkue kehittää myös minua pelaajana. Tykkään pelata paljon ja toivottavasti pystyn ottamaan ison roolin, Jokerien hankinta sanoo.
Puolustuksessa onkin isot luistimet täytettävänä, kun täysosumakauden pelannut Mikko Lehtonen lähtee Toronton riveihin. Krejcikin viime kauden tehot 8+22 kertovat siitä, että puolustajalla on myös vahvaa osaamista hyökkäyssuuntaan.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Anaheim-kapteenilta upeaa heittäytymistä – fani sai kuulla tulevan esikoisensa sukupuolen uskomattomalla tavalla!
- Dopingkäryt jatkuvat: Nyt kärähti keihään hopeamitalisti!
- HJK:lle massiivinen takaisku ennen Mestarien liigan elintärkeää ottelua – luottopelaajan kausi ohi!
- Huuhkajat hurjina maailmalla
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Virtanen uskoo Norjan kaatuvan – ”pystymme voittamaan”