MM-paikka taas IFK-kapteenin mielessä: ”En usko, että viime kevät ainakaan huonontaa mahdollisuuksia”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n kapteeni Jere Sallinen oli yksi viime kevään sensaatiomaisen MM-kullan Leijonissa voittaneista pelaajista. Hän kertoo tavoittelevansa paikkaa MM-jäillä myös tänä vuonna.
– Totta kai se houkuttelee. Se on suuri kunnia ja upea mahdollisuus aina edustaa Suomea, hän kertoo Suplan Liiga-podcastin tuoreessa jaksossa.
Vielä, kun Liigan runkosarjaa on jäljellä noin kolmannes, hän ei lähde suuremmin spekuloimaan omilla mahdollisuuksillaan.
– Se riippuu niin paljon NHL-pelaajista ja muista. En usko, että viime kevät ainakaan huonontaa mahdollisuuksiani.
Salliseltakaan ei jäänyt huomioimatta joukkueen saama kritiikki ennen kisoja. Hän ei poissulje uutta kritiikkiaaltoa tänäkään vuonna, vaikka viime vuodesta kovaäänisimpien kritisoijien luulisi oppineen läksynsä.
– Suomessa kirjoitetaan paljon negatiivisen kautta. Katsotaan, millainen joukkue tulee ja mitä media kirjoittaa. Semmoista se on, hän toteaa.
Koko Jere Sallisen haastattelu on kuunneltavissa Suplassa.
LUE MYÖS:
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
- Pelaajat sen tietävät – tässä on kauden paras
- Ei tällä kertaa yllätyksiä – Olli Hiidensalo ampui nollat, mutta ladulla tökki
- Valtiaan ylivoima katkesi – vietiin sairaalaan