Mikkelin Jukurit vahvisti Risto Dufvan ja Ville Niemisen diilit

Mikkelin Jukurit on nimittänyt Liiga-Jukureiden valmentajiksi Risto Dufvan ja Ville Niemisen.
Dufva siirtyy keväällä 2016 Rauman Lukosta Jukureiden päävalmentajaksi kolmen vuoden sopimuksella. Dufvan valmentajapariksi tulee kiekkolegenda Nieminen, joka valmentaa tällä kaudella Mestiksessä KeuPa HT:ta. Niemisen sopimus on kaksivuotinen, sisältäen jatko-option. Myös Nieminen aloittaa tehtävässään keväällä.
– Jukurit ja Liiga on yhdistelmänä minulle tulevaisuudessa henkilökohtaisesti sellainen haaste, että en voinut olla siihen tarttumatta. Toiminta Mikkelissä on osoittanut, että kun oikeilla ihmisillä jatketaan tämän kehityksen vahvistamista, niin Jukurit tulee tuomaan Liigaan muutakin kuin yhden joukkueen lisää, Dufva kertoo tulevasta haasteesta tiedotteessa.
– Liiga on sarjataso ja haaste, jota valmentajapolullani haluan luonnollisestikin tavoitella. Jos polku peliuralta Mestis-valmentajaksi oli suuri hyppäys, niin on tämäkin eli vauhdilla mennään. Ratkaisu oli osaltani kuitenkin helppo, sillä Mikkelissä on hyvä suunnitelma ja työtä tullaan tekemään hyvässä organisaatiossa. Tästä oli helppo innostua, lisää Nieminen.
– Meillä on selkeä suunnitelma Liigaa kohden, mistä saimme hyvää palautetta myös linsenssitoimikunnalta. Nyt julkaisemamme valmentajat ovat keskeinen osa suunnitelmaa, mutta eivät toki ainoat. Suunnitelmaa toteutamme johdonmukaisesti vaihe vaiheelta. Nyt käynnistynyt Mestis-kausi on keskeisessä roolissa osana valmistautumistamme. Tulevaisuuden valmentajaratkaisuiden julkistaminen tässä vaiheessa antaa kaikille osapuolille työrauhan keskittyä tämän hetken haasteisiin, Jukureiden toimitusjohtaja Harri Tammiruusu tiivistää.
Dufva toimi Jukureiden päävalmentajana ensimmäisen kerran kaudella 1998–1999 ja omaa pitkän Jukuri-taustan. Nieminen puolestaan aloitti valmentajanuransa peliuransa päätyttyä keväällä 2015.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Edmonton vei NHL:n avausfinaalin
- Ilves sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Aleksander Barkov voitti kaksi arvostettua palkintoa
- Oscar Piastri vankisti johtoaan MM-sarjassa
- Oscar Piastri paalulle
- Rallicross mukaan Viaplayn urheilutarjontaan
- Kasperi Kapanen sinetöi Edmontonin finaalipaikan
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida jyräsi Edmontonin
- Florida jyräsi finaaliin
- Florida tasoitti NHL-finaalit
- Kuinka paljon sinä maksaisit tästä harvinaisuudesta? Jari Litmasen tyylikäs pelipaita 25 vuoden takaa myynnissä
- Suomalaistähdet veivät Floridan jo voiton päähän
- Video: Alkoholia, suomalaiskannattajia ja limusiiniajelu – Amanda Harkimo saapui Pietariin
- Ex-Valioliigapelaajan seksikuvat tulikuuman tyttöystävän kanssa vuotivat julkisuuteen
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Kuva: Seksikäs ampumahiihtäjä poseeraa alasti