Mestis-seuralta kova hankinta – huikea tilasto Liigasta
KeuPan Mestis-miehistö saa riveihinsä mieluisan paluumuuttajan kun keuruulaislähtöinen Waltteri Lehtonen liittyy joukkueen vahvuuteen. Lehtosen pelaajasopimus kattaa kauden 2017-2018.
Keskushyökkääjän tontilla viihtyvä Lehtonen, 23, on alun perin KeuPa-kasvatti, joka on kiekkoillut Jyväskylän JYPin organisaatiossa vuodesta 2008 lähtien. Viimeiset kolme kautta Lehtonen edusti Mestiksessä pelannutta JYP-Akatemiaa, jossa viimeiseksi jääneellä kaudella (2016-2017) mies sai 43 runkosarjan ottelussa kasaan tehot 15+21=36 ollen joukkueensa toiseksi tehokkain pistemies. Paluu KeuPa-paitaan on Lehtoselle iso asia.
– Miettiessäni tulevan kauden suunnitelmia KeuPa nousi varhaisessa vaiheessa mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi ja nyt kun sopimukseen päästiin niin fiilikset ovat äärimmäisen innostuneet ja odottavat tulevaa kautta silmällä pitäen.
Lehtosella on vyöllään JYPin riveistä myös yksi SM-liigaottelu, joka näki päivänvalon 28.11.2015. Tampereen Ilvestä vastaan pelatussa koitoksessa keuruulaislähtöinen kiekkoilija sai tililleen uransa ensimmäisen liigaottelun ohella myös liigauransa avausmaalin. Hän on siis tehnyt ainoassa Liiga-ottelussaan maalin.
Lähde: KeuPan verkkosivut
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Interin pukukopissa käsirysy – Roberto Mancini kiistää
- Käsittämätöntä hölmöilyä – Saksassa jälleen hyökkäys joukkueen bussin kimppuun
- Ministerikin innostui voittajan nimestä – Kulli kaahasi pallille
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- IS: Emma Tainio alkoholinkäytöstä: ”Suomalaisilla on pipo vähän kireällä”
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja