Maximus Tainio viimein mukaan – Haka lähtee pesemään kasvoja
Kuva: Juha Tamminen
FC Haka saa mieluisan lisän kokoonpanoonsa sunnuntaina. Valmentaja ja Huuhkaja-legenda Teemu Tainion poika, Maximus, on ensimmäistä kertaa mukana Hakan kokoonpanossa Veikkausliigassa. Ensin pelilupaa joutui odottamaan ja sitten nuorempi Tainio haki pelituntumaa Ykkösestä ja Kajaanista. Nyt Tottenhamin organisaatiossa viime vuodet viettänyt nuorten maajoukkuepelaaja tekee debyyttinsä Hakan edustusjoukkueessa.
Haka ja Inter kohtasivat muutama kierros sitten ja Inter vei ylivoimaisen esityksen jälkeen pisteet Valkeakoskelta maalein 2-0. Nyt pelataan Turussa.
– Kauden heikoin peli pelattiin silloin Interiä vastaan. Oltiin silloin täysin vastaantulijoita ja nyt lähdetään parantamaan siitä ehdottomasti, valmentaja Teemu Tainio kertoi Hakan verkkosivuilla.
Tainio kertoo Hakan verkkosivuilla myös, mistä joukkueen peli eniten kiikastaa.
– Yhtään nollapeliä ei ole pelattu seitsemään otteluun, joten se on selvä, että sillä osa-alueella pitää vain pystyä parantamaan. Joka pelissä on luotu kyllä tarpeeksi paikkoja, mutta pallot pitää pistää sisään, Tainio sanoi.
Interin ja Hakan kohtaamisen lisäksi sunnuntaina Veikkausliigassa kohtaavat RoPS ja IFK Mariehamn, Ilves ja FC Lahti sekä kärkikamppailussa KuPS ja HJK.
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kommentti: Danger on uuden nimensä veroinen
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Keihään lajivalmentaja: ”Onko harjoittelussa vikaa, kun sieltä ei nousta?”
- Kimmo Timonen Leijonien nuorukaisista: ”Jouduin esittäytymään”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!