Marc Wilmots: ”Emme lopettaneet hyökkäämistä”
Kuva: Getty Images
Belgia selvitti tiensä MM-puolivälieriin vasta kovan urakoinnin jälkeen, kun USA kaatui jatkoajan kautta maalein 2-1. Päävalmentaja Marc Wilmots oli omiensa otteisiin kaikin puolin kuitenkin tyytyväinen.
Jatkopaikka oli tietysti tärkein, mutta Wilmots korosti myös Belgian rohkeaa peliä.
– Näimme Belgian, joka ajatteli hyökkäävästi. Meillä oli 27 laukausta kohti maalia, ensimmäinen tuli kahden minuutin pelin jälkeen emmekä lopettaneet hyökkäämistä seuraavien 118 minuutin aikanakaan, Wilmots sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Meillä oli paljon paikkoja ja hallitsimme ottelua. Voitto oli lopulta täysin ansaittu, vaikka USA:n [kavennus]maali säikäyttikin vähän.
Belgian luotsi antoi samalla täyden tunnustuksen lujasti taistelleelle vastustajalle.
– Haluan onnitella Jürgen Klinsmannia ja USA:n joukkuetta, erityisesti Tim Howardia, joka pelasi fantastisen pelin, Wilmots suitsutti amerikkalaismaalivahtia.
LUE MYÖS:
- Supertähdet dominoivat pörssiä – kolme satasen miestä
- Viimein voiton makuun – kovanaamat ulos, voitto Japaniin
- Kotkat liitävät taas – palkintokorokesija!
- Kimi Antonelli kuittasi voiton Kiinassa
- Norjalaiset ylivoimaisia kotiladullaan
- Suomalaiset muistelevat kaiholla – Kimin paalupaikalle
- Matias Maccelli tehoili, Miro Heiskanen loisti
- Pelaajat sen tietävät – tässä on kauden paras
- Ei tällä kertaa yllätyksiä – Olli Hiidensalo ampui nollat, mutta ladulla tökki
- Valtiaan ylivoima katkesi – vietiin sairaalaan