Maantiepyöräilyn SM-kisoja ei ajeta Vantaalla
Kuva: Getty Images
Vantaalla järjestettäviä maantiepyöräilyn SM-kisoja haluttiin siirtää, koska aikataulu muuttui ja tilanne on epävarma koronaviruksen takia.
SM-kilpailut poljetaan Vantaan Hakunilassa vasta kesällä 2021. Vantaalla oli tarkoitus polkea tämän vuoden SM-mitaleista. Kilpailun järjestäjät IBD Cycling, Korson Kaiku ja Hyvinkään pyöräilijät totesivat, että tänä kesänä järjestäminen olisi liian hankalaa muuttuneen aikataulun ja epävarman tilanteen takia.
Tämän vuoden SM-kisat oli alkujaan tarkoitus järjestää kesäkuussa, mutta Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI siirsi kansalliset mestaruuskilpailut kalenterissa elokuun lopulle, mikä vaikeutti järjestelyitä.
Jos koronavirustilanne sallii, SM-kilpailut voidaan järjestää tänä vuonna jollain toisella paikkakunnalla. Vantaan järjestäjät kertovat, että SM-kisoista tulee avoin haku, mutta he ovat jo etukäteen varmistaneet, että kisoille tarvittaessa löytyy järjestäjä.
– Tämä valitettava tilanne ei mahdollistanut enää meidän talkooporukallemme kilpailujen järjestämistä tänä vuonna. Meille oli kuitenkin tärkeää, että voimme järjestää kilpailut samalla suunnitelmalla vuoden päästä. Halusimme myös varmistua siitä, että uusi järjestäjä löytyy tämän vuoden kisoille, jolloin urheilijoilla on mahdollisuus taistella mestaruuspaidoista ja mitaleista, jos se suinkin on elokuussa Suomessa mahdollista turvallisesti, sanoo kisojen tapahtumajohtaja Teemu Ramstedt tiedotteessa.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- Minsk terveiset 20.5.2014
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia