Lupa mehustella! Tässä Huuhkajien suvereenin Kreikka-voiton viisi parasta onnistujaa!
Suomi otti Nations Leaguessa jo neljännen voittonsa, kun Kreikka kaatui maanantai-iltana lukemin 2-0 upean esityksen jälkeen Tampereen Ratinassa. Voiton ansiosta Suomi on entistä lähempänä lohkovoittoa. Huuhkajien maaleista vastasi tällä kertaa Pyry Soiri ja Glen Kamara, kun ykköshyökkääjä Teemu Pukki loukkaantui ottelun alussa.
Toimituksemme valitsi totuttuun tyyliin ottelun viisi parasta Huuhkaja-onnistujaa.
5. Lukas Hradecky
Neljä ottelua, neljä nollapeliä. Enempää ei voi vaatia. Turkulaisen itsevarma olemus tarttuu koko puolustukseen. Ollut jokaisessa ottelussa joukkueen johtavia pelaajia, vaikka ei ole joutunut venymään montaa kertaa pallon tielle ottelua kohden.
4. Tim Sparv
Kapteeni tekee keskikentän keskustassa valtavasti töitä, Joutuu hieman paikkaamaan hidasta askeltaan jatkuvalla liikkeellä, mutta tuntuu ehtivän aina ajoissa paikkaan kun paikkaan. Oli pallon kanssa todella varma ja onnistui tekemään pari tärkeää katkoa. Johtaja isolla J:llä.
3. Pyry Soiri
Voittomaali oli tarkka viimeistely kahden pelaajan välistä alakulmaan. Olisi voinut olla ottelun ykköstähti, mikäli olisi ampunut Robin Lodin tolppalaukauksen reboundin verkon perukoille. Hyvä, että joukkueesta löytyy myös pelaajia, joita voi sanoa kansaiväliselläkin tasolla nopeaksi.
2. Robin Lod
Oli äärimmäisen tärkeässä roolissa hyökkäysten rakentelussa, kun Pukki joutui varhain vaihtoon. Lod pystyy luomaan paikkoja muille tyhjästä. Alusti upeasti Kamaran maalin. Vain huono tuuri piti Lodin nimen poissa maalitilastoista.
- Glen Kamara
Hyytävän hieno ottelu! Olisi ollut pelin ykköstähti, vaikka ei olisi maalia tehnytkään. Kamara dominoi keskikenttää, miten häntä huvitti. Riisti palloa, piti palloa jakoi palloa. Kaikki tämä tapahtui huippulaadukkaasti. Mahdollistaa liikkeellään sen, että Suomi pystyy pelaamaan vain kahdella keskikenttäpelaajalla.
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- IL: Suomalaiskiekkoilija luuli maajoukkueuransa olevan ohi – sitten soi puhelin
- Jättipaukku vedonlyöntimarkkinoille: Veikkaus ja Viaplay aloittavat yhteistyön
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Lähteet: SHL-seura jäi nuolemaan näppejään – Tommi Niemelä valitsi HIFK:n
- Jonne Virtanen huomasi pelaajansa vaisuuden – yksi kysymys paljasti totuuden
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa