Lumimyrsky pysäytti Real Madridin – joukkue jumissa kiitoradalla neljä tuntia

Real Madridin matkan lauantaiseen La Ligan otteluun piti sujua hyvin joukkueen pyrittyä jo ennakkoon väistämään tiedossa ollutta lumimyrskyä. ”Los Blancos” lähti matkalle kohti Pamplonaa poikkeuksellisesti jo ottelua edeltävänä päivänä – tai ennemminkin yritti lähteä.
Joukkue pääsi Madridissa jo lentokoneeseen saakka täysin aikataulussa, mutta sittenkin hiukan liian myöhään. Kone ehti jo lähteä liikkeelle, mutta alkanut lumisade sulki kiitotiet ns. nokan edestä. Edessä oli tuskastuttava peräti neljän tunnin odotus kiitoradan päässä. Viimein lähtölupa kuitenkin saatiin ja Real Madrid laskeutui Pamplonan kentälle kellon lähestyessä jo puolta yötä perjantaina.
Lauantain ottelua Osasunaa vastaan oli jo viikolla esitetty siirrettäväksi sääennusteen takia ja odottelu perjantai-iltana tuskin ainakaan hiljensi äänenpainoja nimenomaan Real Madridin leirissä.
Lauantain kamppailun pelaaminen on edelleen pieni kysymysmerkki, sillä Pamplonaan on ennustettu lumisateita myös lauantaille. Osasuna kertoo värvänneensä ylimääräistä kenttähenkilökuntaa ja uskoo pystyvänsä pitämään kentän pelikuntoisena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa