Lukas Hradecky istuskelee sohvalla – Joel Pohjanpalo painaa Forest Gumppina
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien Lukas Hradecky ja Joel Pohjanpalo kärvistelevät Saksassa koronapandemian takia kotikaranteenissa.
Suomalaiskaksikko on tappanut aikaa Bundesliigapelien ja treenien ollessa tauolla.
– Istunut sohvalla, juoksumatolla vähän hölkkäilin. Ei minun tarvitsekaan olla juoksu- tai laitakoirakunnossa. Maalivahtikestävyys on lyhytjänteistä, joten voin ottaa vähän iisimmin, Hradecky hymähtää Suplan Bundes-Luke podcastissa.
– Meillä vähän tiukempi, kenttäpelaajilla on treeniohjelmat. Tiistaina vedettiin etäfitnesstesti. Kuusi minuuttia täysiä juoksua. Painoin Forest Gumppina rannassa, jengi katsoi, että kuka hullu siellä juoksee koronaa karkuun. Sitten saatiin individuaalipläänit treenaukseen, sen mukaan miten suoriuduit testistä, Joel Pohjanpalo kertoo.
Saksan jalkapalloliigat ovat tauolla toistaiseksi. Pelaajat odottavat kuumeisesti treenien ja pelien jatkumista.
– 30.4. virallisesti lykätty, se on tällä hetkellä official -tieto. Toukokuun puolelle se joka tapauksessa menee (että pelit jatkuvat). Katsotaan miten tämä lähtee käyntiin. Muutama seura treenaa jo pienryhmissä. Meillä selviää maanantaina, mikä on seuraava suunnitelma, Pohjanpalo kertoo.
Lähde: Suplan Bundes-Luke podcast.
LUE MYÖS:
- Minkkisen loistava kausi jäi ilman kruunua
- Pellegrino sanoi hyvästit – voittamalla!
- Pelicans ja Ässät vahvoilla – iso voitto HIFK:lle
- Kotimaisen jalkapallokauden ensimmäinen pytty jäi Turkuun
- Jännittäviä hetkiä NBA:ssa – tuleeko lisää joukkueita?
- Kolmien olympialaisten kävijä sanoi hyvästit
- Ja taas on herkkua tarjolla – katseet kiinnittyvät Madridiin ja Pariisiin
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Liigan pudotuspelit alkavat – miten käy HIFK:n?
- Kotimaisen jalkapallon ensimmäinen pokaali ratkaistaan