Litmanen sai kirjastaan arvostusta ex-pelitoveriltaan: ”Hän jos kuka kiinnostaa”

Jari Litmasen kanssa Lahden Reippaassa samaan aikaan 1980-luvulla pelannut Jarmo Saastamoinen, nyt 47, uskoo ”Litin” tuoreen omaelämäkerran kiinnostavan jalkapallokansaa.
Kaverukset pelasivat Reippaassa samaan aikaan kaudet 1987-88. Saastamoinen muistaa Litmasen jo silloin olleen äärettömän taitava pelaaja, joka oli tosin joukkueen köykäisimmistä päästä ruumiinrakenteeltaan. Niihin aikoihin ”Litti” oli joukkueen nuorimpia. Hän oli SM-sarjan debyytissään vasta 16-vuotias.
– Toki hänestä näki jo silloin, että on äärimmäisen taitava ja hyvän pelikäsityksen omaava kaveri, mutta en välttämättä olisi uskonut että luo ihan tuollaisen uran. Jarilla oli kuitenkin loistava ura. Silloin hän ei ollut ihan niin kehittynyt kuin muut, mutta oli tosi taitava. Kyllä sen huomasi, että erilaisesta kaverista on kyse, Saastamoinen sanoi Palloliiton sivuilla.
Saastamoinen oli paikalla torstaina Litmasen omaelämäkerran, Litmanen 10 -opuksen julkistamistilaisuudessa Helsingin olympiastadionilla. Hän pitää mahtavana asiana sitä, että suomalaisen jalkapalloilun kaikkien aikojen kenties suurin hahmo sai ikuistettua koko elämänsä 300-sivuiseen, näyttävästi kuvitettuun kirjaan.
– Äärimmäisen hyvä juttu, että Jari on pannut tuollaiset jutut kansien väliin. Hän jos joku suomalainen jalkapalloilija kiinnostaa muita ihmisiä ja nuoria pelaajia. Ihan oikea ratkaisu, Saastamoinen kiitteli.
Saastamoinen ja Litmanen pelasivat samanaikaisesti myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa vuosina 1988-89.
– Sanotaan näin, että Jari pelasi enemmän ja olin itse vaihtopenkin puolella. Maajoukkuekuvioissa pääsi sitten seuraamaan Jarin toimintaa tarkemmin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa
- Roope Hintz hurjana – Coloradon suomalaiset tehokkaina