Liiga-mestarin kultakypärä viihtyy HPK:ssa: ”Ei ole mitään trappeja, jos ei ole ihan pakko!”
Kuva: Juha Tamminen
HPK:n Valtteri Puustinen on joukkueensa kultakypärä, ja koko Liigan pistepörssissäkin seitsemäntenä neljällä maalilla ja seitsemällä syötöllä. Viime kaudella 10+3 tehopistettä tehnyt Puustinen rikkoo siis hyvin todennäköisesti oman piste-ennätyksensä tällä kaudella Liigassa.
– Kärkikentiltä odotetaan paljon pisteitä. Pääsemme pelaamaan paljon ja varsinkin ylivoimaa, ja joka pelissä pitäisi yrittää tehdä maaleja. Yritämme saada myös neljä vahvaa kenttää, ettei maalin tekeminen jää yhden kentän harteille. Se auttaa joukkuetta, kun on neljä kenttää, jotka voivat tehdä tulosta, Puustinen sanoo Suplan Liiga-podcastissa.
Hän kertoo myös, millä osa-alueilla hän on kehittynyt eniten.
– Vähän viisaampi, enkä jännitä niin paljon. Olen saanut voimaa kesän aikana, että olisi vahvempi kamppailuissa. Yritin kehittää myös nopeutta kesän aikana, ja olen sitä saanutkin. Se auttaa taas tähän kauteen.
Taitavalle pelaajalle HPK:n pelitapa sopii hyvin.
– Tykkään paljon siitä miten täällä pelataan. Ei ole mitään trappeja, jos ei ole ihan pakko. Saa lähteä aina antamaan painetta. Emme jää oman maalin taakse hautomaan kiekkoa. Lähdemme aina ylös ja tykkään sellaisesta, että menemme päästä päähän. Yritämme myös saada hyökkäyspäähän pitkiä hyökkäyksiä. Siinä saa kiekkoa paljon, ja tykkään olla kiekossa.
Puustisen haastattelu löytyy kokonaisuudessaan Suplasta.
LUE MYÖS:
- Iivo Niskanen: mullistava uutinen!
- Erikoista! NHL:stä tuttu suomalaishyökkääjä teki pätkäsopimuksen SM-liigaseuran kanssa
- IS: Sisäpiiripaljastus Alisa Vainion vaietusta puolesta
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Aleksi Valavuori jysäytti yli miljoonan euron ilmoituksen – ”J*malauta mikä pommi”
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Cristiano Ronaldolta jättipaljastus: ura päättyy
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- HIFK hankki entisen maajoukkuepelaajan – ”Muurinen oli yksi iso syy siirtoon”
- Interin pukukopissa käsirysy – Roberto Mancini kiistää
- Käsittämätöntä hölmöilyä – Saksassa jälleen hyökkäys joukkueen bussin kimppuun
- Ministerikin innostui voittajan nimestä – Kulli kaahasi pallille
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Tallinnan KHL-hankkeen puuhamies: ”Haluamme nostaa virolaisen jääkiekon Jokerien tasolle”
- The Ultimate Guide To Online Dating
- Arsenalille kova takaisku – huipputoppari kuukausiksi sivuun