Lentismaajoukkueen konkari kouluttaa joukkueen tulokasta: ”Hyvä, että kaikki eivät aina ymmärrä!”
Miesten lentopallomaajoukkue lähti Kultaisen Euroopan liigan lohkovaiheen päätteeksi kahden ottelun vieraskiertueelle Etelä-Eurooppaan. Voitto Portugalista sunnuntaina tarkoittaisi välieräpaikkaa, mutta nuori joukkue ei jännitä – vähiten libero Lauri Kerminen.
25-vuotias Kerminen on nuoresta iästään huolimatta jo 136 A-maaottelun konkari ja Kultaisen liigan joukkueessa veteraaniosastoa. Velmu savolainen ottaa mielellään vastuuta, mutta kokee itsensä ennen kaikkea tunnelmankeventäjäksi.
Kerminen on kentän ulkopuolella ja toisinaan kentällä härskiäkin huumoria viljelevä kujeilija.
– Olen tällainen joukkueen klovni. Suu käy kyllä koko ajan. Sellainen minä olen aina ollutkin, niin mitä sitä muuttumaan, Kerminen kuvailee.
Kultainen liiga on ollut näytönpaikka uusille maajoukkuepelaajille, ja Kerminen on viihtynyt tulokkaiden seurassa. Hänelle itselleen oli selvää lähteä maajoukkueen mukaan jo keväällä.
– Hurjaa ajatella, että olen jo joukkueen kokeneimmasta päästä. Elämässä ei ole tällä hetkellä paljon muuta kuin lentopallo, niin ei ole tarvinnut pyytää Köpiltä (päävalmentaja Tuomas Sammelvuo) taukoa. Uudet äijät tuovat oman sytykkeen tähän. Mukavia puolia paljastunut heistäkin.
Suomen maajoukkueessa jo MM-kisoissa 2014 pelannut libero on viettänyt kolme viime kautta Venäjällä Kuzbass Kemerovossa. Venäjältä on tarttunut kärsivällisyyttä ja kieli, jotka molemmat ovat hyötykäytössä maajoukkuematkoilla.
Kerminen on tottunut viikon vierasmatkoihin, joilla lentoaikataulut saattavat sotkea suunnitelmia, kuten Suomen matkalla Portoon, jonne joukkue saapui kuusi tuntia myöhässä perjantaina.
– Mikään ei mene Venäjällä helposti, niin aina pitää olla varuillaan. Silti ihan hauskaa, kun on vähän hasardia reissussa, niin on mukava nauraa jälkeenpäin. Tässä se joukkue tiivistyy, kun kaikkia vähän ketuttaa, Kerminen virnistää.
– Ei tässä joukkueessa kuitenkaan mitään jännittäjiä ole. Odotetaan peliä innolla, mutta letkeästi.
Venäjää Kerminen taas haastelee Suomen nuoren passarin, 17-vuotiaan Fedor Ivanovin kanssa.
– Hyvä, että kaikki eivät aina ymmärrä sitä läppää. Pahimmat heitot sanon aina venäjäksi. Välillä vähän miedompaa ja välillä ronskimpaa, ei pidä päästää häntä helpolla. Hän on kyllä huikea äijä, tyypillinen venäläinen, joka ei paljoa kumartele, Kerminen kertoo.
Viisi vuotta kestäneellä maajoukkueurallaan Kerminen on vieraillut Portugalissakin useasti. Sunnuntain vastustaja on hyvin tuttu.
– Taitaa olla kolmas kerta minulle täällä. Porukkaa ei ole ikinä ollut ihan hirveästi. Yritetään saada kovemmilta jampoilta muutama puolustus, niin heitä alkaa taas ärsyttää.
Lähde: Lentopalloliiton tiedotus
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen