Legendaarinen seuranimi palaa huippukiekkoon – Taustalle pelaajalegendoja
Joensuulainen edustusjääkiekko uudistuu, kun jatkossa Joensuussa on vain yksi joukkue.
Mestis-seuran nimeksi palautetaan legendaarinen Joensuun Kiekko-Pojat.
Mestis-seura Jokipoikien taustayhtiön Mehtimäki Oy:n omistus on vaihtunut. Huhtikuun 30. päivänä varmistuneessa kaupassa koko Mehtimäki Oy:n omistus siirtyi uudelle seitsemänhenkiselle taustaryhmittymälle. Seuran entiset omistajat olivat Henry Rösch ja Jarkko Immonen. Uusi omistus merkitsee luonnollisesti myös Jokipoikien puheenjohtajan vaihtumista. Seuraa viisi vuotta puheenjohtajana luotsannut Jarkko Immonen väistyy ja uutena puheenjohtajana aloittaa Juha Kupiainen.
Uusien omistajien joukossa on mukana useita Joensuun liike-elämästä ja jääkiekosta tuttuja nimiä: Jaakko Lipponen, Anssi Kekäläinen, Harri Karttunen, Juha Kupiainen ja Joona Laakkonen. Lisäksi joensuulaislähtöiset huippupelaajat Miro Aaltonen ja Tomi Karhunen tulevat mukaan kasvattajaseuransa taustajoukkoihin osa-omistajina.
– Olemme etsineet seuralle lisävoimia pidemmän aikaa, ja tätäkin kuviota oli pohjustettu jo vuoden verran. Kun katsoo mukaan tulevia henkilöitä ja heidän taustaansa, voi haikein mutta luottavaisin mielin antaa viestikapulan eteenpäin. Uskon täysin, että seura pääsee nyt hyviin, osaaviin ja innokkaisiin käsiin ja toiminta saa nyt kokonaan uutta puhtia. Tuntuu myös hyvältä sanoa, että oma tavoitteeni on saavutettu. Tästä on uusien toimijoiden hyvä jatkaa ja vielä parantaakin, Jokipoikien ex-kapteeni Immonen toteaa.
– Seuran nykyinen johto ja kaikki mukana olevat sidosryhmät ovat tehneet todella hienoa työtä seuran kehittämiseksi, ja nyt meillä on ainutlaatuinen tilaisuus jatkaa tätä työtä. Pienessä kaupungissa täytyy pyrkiä tekemään vahvaa yhteistyötä yhteisen tavoitteen eteen, kaikkien sidosryhmien panosta tarvitaan, Mehtimäki Oy:n uutena puheenjohtajana aloittava Juha Kupiainen toteaa.
Tuore puheenjohtaja painottaa, että yksi kausi on lyhyt aika, ja ryhmä keskittyy pitkän aikavälin kehittämiseen. Tähän liittyy olennaisesti taustaorganisaation vahvistaminen ja ensimmäiset nimitysuutiset voidaankin jo julkistaa: Karjalan Koplan taustalla erinomaista työtä tehnyt Jaakko Lipponen lähtee manageroimaan seuraa kokopäivätoimisesti. Samalla 2. divisioonassa pelannut Karjalan Kopla luopuu sarjapaikastaan, ja joensuulainen edustusjääkiekko keskittyy yhden logon taakse. Tuo logo on ensi kaudesta lähtien vanha tuttu Joensuun Kiekko-Pojat, mikä tarkoittaa, että Mestis-seuran nimi muuttuu.
– Meillä on nyt Joensuussa yksi vahva kiekkoseura. Tästä on pitkään puhuttu, ja fiilis on tällä hetkellä aika uskomaton. Erittäin hyvä uusi porukka on saatu nyt kasaan, ja iso kiitos heille kaikille jo tässä vaiheessa, Lipponen hehkuttaa.
Lähde: Joensuun Kiekko-Poikien tiedote
LUE MYÖS:
- Viaplay esittää jokaisen testipäivän kokonaisuudessaan
- Arsenal jatkaa tuplajahtia
- FA Cupissa tärähti jälleen yllätys – alasarjajoukkue pudotti Valioliigajoukkueen
- Bahrainin testit päätökseen – Valtteri Bottaksella vaikea päätöspäivä
- Valtteri Bottas säväytti F1-testeissä
- F1-testit pyörähtivät käyntiin Bahrainissa – Valtteri Bottas pääsi vauhtiin
- Viaplayn dokumenttisarja ”Max Verstappen – New Ground” katsottavissa yksinoikeudella
- F1-testit jatkuvat Bahrainissa keskiviikkona
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Peter Ahola valaisee mitä tekee joukkueen GM
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Meininki kuin Salatuissa elämissä! – Seiska: Suomalainen NHL-tähti iski exänsä isosiskon!
- HJK sai pistetilinsä auki Eurooppa-liigassa
- Hyi! Nolo kuva NHL-tähti Jesse Puljujärvestä leviää somessa – ”Iljettävää”
- Koskettava video edesmenneestä SM-liigatähdestä – yritti selviytyä yksin
- 555 237 619 euroa neljässä vuodessa – ajaako Lionel Messi Barcelonan konkurssin partaalle?
- Barcelona raivoissaan – ”PSG:n julkinen kiinnostus Messiin on epäkunnioittavaa”