Nottingham Forest oli 1970-luvulla jalkapallomaailman menestyksekkäimpiä seuroja ja pitkälti kiitos tästä on yleisesti jaettu silloiselle managerille Brian Cloughille.

Clough on edelleen jalkapallomaailmassa legendaarinen hahmo ajoittain varsin erikoisten motivoimiskeinojensa, mutta ennen kaikkea menestyksensä ansiosta. Nimi Clough ei Nottnghamin historiankirjoissa rajoitu kuitenkaan vain jo edesmenneeseen manageriin, vaan hänen poikansa Nigel loi menestyksekkään uran pelaajana – pääosin juuri Forestissa, jossa otteluita tilille kertyi yli 300.

Sittemmin myös manageriksi siirtynyt Nigel Clough on nyt todella lähellä paluuta ”kotiin”. Championshipissa Nottinghamin tavoin pelaavaa Burton Albionia luotsaava Clough halutaan nyt ilman manageria joulukuusta saakka olleen seuran peräsimeen.

BBC Sportin mukaan Nottingham on lähestynyt Burtonia asiasta virallisesti.

– Se on helppo linkki ja myös monelta kannalta looginen, 50-vuotias Clough itse totesi spekulaatioista jo keskiviikkona BBC Radio Derbylle.