”Kuntoutumiseni oli istumista baarissa” – Arsenalin ja Englannin ex-tähti muistelee valmistautumistaan EM-kisoihin
Kuva: Getty Images
Arsenalin ja Englannin maajoukkueen pitkäaikainen toppari ja pelaajalegendoihin kuuluva Tony Adams on useasti aiemminkin kertonut ongelmistaan alkoholin kanssa. Adams johdatti kapteenina Englannin EM-välieriin saakka vuonna 1996, mutta taustalla oli hämmästyttävä ”valmistautuminen” lopputurnaukseen.
Adams oli kevään 1996 sivussa polvivamman takia ja kuntoutti itseään kesän EM-kisoja varten hyvin ”adamsmaisella” tavalla.
– Se oli hirveä vuosi minulle tunteiden ja henkisen tasapainon kannalta kentän ulkopuolella. Kierukka leikattiin helmikuussa ja koska join itseni jatkuvasti juovuksiin, kuntoutuminen oli kamalaa, Adams kertoi ITV:n Euro 96 Relived -podcastissa.
– Kuntoutumiseni oli istumista baarissa.
Englannin maajoukkueen nykytähti Harry Kane on hiukan vastaavanlaisessa tilanteessa kuntoutumassa.
– En osaa kuvitella, että hän toimisi samoin nyt. Luojan kiitos hän on pääsemässä kuntoon ja terveeksi jälleen – minulla kuntoutuminen oli istumista siellä ja liiallista juomista.
EM-lopputurnauksessa Adams oli kuitenkin jälleen mies paikallaan ja hän kiittääkin lopputurnausta avusta itselleen. Arsenalissa hän ei keväällä ehtinyt enää pelata yhtään ottelua.
– Jalkapallo oli pitänyt minua selvänä vuosien varrella. Minä olin pitkiä jaksoja juomatta, kun pelasin, joten tavallaan heittäydyin turnauksen varaan ja kuntoutukseen kunnolla huhtikuun lopulla.
– Se oli todella vaikeaa aikaa, mutta ryömin takaisin ja pidin kiinni turnauksesta pelastavana enkelinä.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen