”Kun Pietarsaaren pojalle annetaan mahdollisuus…” – Simon Skrabb raatanut tauolla
Serie A-seura Bresciaan siirtynyt Huuhkaja-pelaaja Simon Skrabb on tehnyt lujasti töitä koronatauon aikana. Uusimmassa Suplan Huucast -podcastissa vieraillut Skrabb kertoo, että hän on nähnyt tauon itselleen mahdollisuutena.
– Olen vetänyt vähän ekstraakin, että voin kehittyä vähän enemmän kuin ne muut. Jotkut saattavat ottaa vähän iisimmin, Skrabb sanoi Huucastissa.
– Kun sä annat Pietarsaaren pojalle mahdollisuuden pelata Serie A:ssa, kyllä mä vedän täysillä joka päivä, että mä saan jatkaa tässä. Muille tämä on voinut olla haaste, mä näen sen mahdollisuutena. Voi kehittyäkin, jos pää riittää.
Monen muun pelaajan tavoin Simon Skrabb on ollut harjoittelussaan luova. Joukkueelta tulleen ohjelman lisäksi hän on tehnyt paljon omiin nimiin.
– Meillä on takapiha, jossa olen pystynyt vetämään kunnon viivajuoksuja. Siellä olen ollut myös pallon kanssa, vähän tekniikkaa. Ja liikkuvuustreenejä.
Skrabb kertoi juuri liikkuvuusharjoituksissa toteuttavansa maajoukkueen fysiolta, Jari-Pekka Keurulaiselta, saatuja oppeja tässä. Viime viikot ovat kuitenkin menneet normiharjoittelun parissa.
– Kaikki pelaajat ovat harjoitelleet yhdessä kaksi viikkoa. Pienemmillä ryhmillä kaksi viikkoa lisää. Ollaan joku kuukausi kuitenkin vedetty, Skrabb kertoi.
Serie A jatkuu kesäkuun loppupuolella. Skrabbin ja Jesse Jorosen edustama Brescia on tukalassa tilanteessa, sarjan hännillä.
LUE MYÖS:
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Käsipallon EM-kisojen välieräjoukkueet selvillä
- Valtteri Bottas pääsi irti F1-testeissä
- Johanna Matintalo juhli ensimmäistä maailmancupin voittoaan
- Johanna Matintalo paras suomalainen sprintissä
- Naisten parisprinttikaksikko kolkutteli palkintopallisijoja
- Konsta Helenius taas pisteille
- LIV Golf täydentää Viaplayn golf-tarjontaa
- Suomen joukkueet maailmancupiin ja lentomäen
- Unitedista Manchesterin herra
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Oho! Iivo Niskanen raivostutti somessa – ”Typerää”
- Antti Ruuskanen huimassa vedossa – uusi SE
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Suomen jääkiekkoilun alasarjassa huippupitkä pelikielto! Rumasti telottu maalivahti: ”Teko oli todella raukkamainen”
- Auts! Karu todellisuus tyrmäsi suomalaisen NHL-hyökkääjän – Leijona-pelaaja koki nöyryyttävän kohtalon
- Auts, nyt riitti! F1-talli tylytti tiimiradiossa kitissyttä Romain Grosjeania: ”Turpa kiinni!”
- Bayern München pelkää menettävänsä Mario Götzen Liverpooliin
- IS: NBA-fanit hämillään Lauri Markkasen käytöksestä
- Katso kuvat: Ensimmäinen paralympialaistähti legendaarisessa uimapukunumerossa