Kummallista – No totta Vivus!

Historian toinen MM-lopputurnaus pelattiin vuonna 1934 Italiassa ja se on edelleen ainoa kerta, jolloin puolustava maailmanmestari ei ole ollut mukana lopputurnauksessa.
Italian kisoihin järjestettiin ensimmäistä kertaa karsinnat, mutta ne eivät koituneet vuoden 1930 maailmanmestarin Uruguayn kohtaloksi. Uruguay nimittäin vetäytyi koko kisoista protestina sille, että niin moni Euroopan maa oli jäänyt pois ensimmäisestä MM-lopputurnauksesta.
Tämän lisäksi kaikki brittimaajoukkueet loistivat poissaolollaan, sillä Englannin jalkapalloliitto FA:n kanta oli, että Brittein Saarten keskinäiset koitokset olivat ”paljon enemmän MM-kisat kuin Roomassa järjestetyt”. Tämä kanta joutui viimeistään toisen maailmansodan jälkeen outoon valoon, kun jalkapallon emämaan ylivertaisuus lajissa romuttui nopeassa tahdissa.
Lopputurnaus pelattiin 16 maan kesken suorassa cup-muodossa. Nykyaikana – tv-aikana – käsittämättömästi, mutta urheilullisesti hyvin perusteltuna, kaikki ensimmäisen kierroksen kahdeksan ottelua pelattiin samana päivänä ja samaan aikaan.
Mielenkiintoista oli myös se, että kahta ottelua lukuun ottamatta kaikissa peleissä kumpikin joukkue onnistui maalinteossa. Nuo kaksi ottelua olivat puolivälierien uusinta sekä toinen välierä – kumpikin päättyi 1-0 ja voittajana oli lopulta maailmanmestaruuteen saakka edennyt isäntämaa Italia. Italia ja 1-0. Ei ihan tuntematon asia myöhemmiltäkään vuosikymmeniltä.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Suomen talvijoukkueet viikonlopun maailmancupiin valittu – Iivo Niskanen tekee paluun
- Juuse Saros palasi taas tasolleen – vei NHL:n suomalaiskohtaamisen nimiinsä
- Sebastian Ahon sihti kohdillaan – Dallasin suomalaiset syöttöpuuhissa
- Suomalaishiihtäjät kaukana kärjestä Jällivaarassa
- Mikael Granlund tehopäällä – Patrik Laine osui
- Talvi yllätti HJK:n Konferenssiliigan ottelussa – HJK menetti kahden maalin johtoaseman
- Aleksander Barkov pyssytti itsensä harvalukuiseen seuraan
- Sebastian Aho tehokkaana – Jesperi Kotkaniemi ratkaisi
- Suomen joukkueet viikonlopun talvilajien MM-osakilpailuihin valittu – konkari mukana
- Aleksander Barkov vietti historiallista iltaa